Motocrossin SM-kausi starttaa Hyvinkäältä

Jalkapallotähti ja motocrosstiimin omistaja Sami Hyypiä aloittaa ensimmäisen Suomen Cup -kautensa lauantaina luokassa MXV45.

– Aikaisemmin olen kisannut kaksi kertaa vuosina 2013 ja 2014, tuolloin MXV35-luokassa, joten nyt pääsen sitten luokkaa ylemmäksi vanhempien seuraan, Hyypiä naurahtaa.

Kahdesta aiemmasta kilpailuista suomalainen saavutti tavoitteensa.

– Tarkkoja sijoituksia en muista, mutta en ollut ainakaan viimeinen ja jonkun ihan ohitin ajamalla, joten tavoite täyttyi, Hyypiä toteaa pilke silmäkulmassa.

Parhaillaan Hyypiä on laittamassa Husqvarnaansa kisakuntoon.

– Olen pystynyt harjoittelemaan säännöllisemmin, mutta tietysti jännittää aika paljon, kun tämä on jotain sellaista, mitä en normaalisti ole tehnyt. Rennoin mielin kuitenkin lähdetään Hyvinkäälle, sillä kyllähän tämä pitää olla nautinto tämä homma, en minä muuten tätä tekisi. Hauskaa lähdetään pitämään.

Kilpailuerät alkavat Hyvinkäällä kello 12.

Lauantai 26.5.
SM: MXSV, Suomen Cup MXJ, MXV35, MXV45, MXV55

Sunnuntai 27.5
SM: MX1, MX2, MXC/A

Kilpailupaikka: Hyvinkään moottoriurheilukeskus, Hikiäntie 1508, Hyvinkää.

Liput:
Lauantai 10 €
Sunnuntai 15 €
Koko Vkl/hlö 20 €
Alle 15-v ilmaiseksi vanhemman seurassa.

Uusin numero