Motocrossin MX3-luokan Suomen MM-osakilpailu jää ajamatta

– Ilmoitin sen tänään kansainväliselle moottorilitolle FIM:lle ja sarjan promoottorille Youthstreamille, vahvistaa Suomen moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist.

Vantaan Moottorikerho on isännöinyt myös taloudellisesti vaativaa MX3-luokan MM-osakilpailua kolmena aiempana vuotena. Osakilpailu oli myönnetty myös täksi vuodeksi Vantaalle, mutta VMK ilmoitti joulukuun puolivälin tuntumassa, että se ei lähde enää järjestämään kyseistä kisaa.

VMK:n ilmoituksesta huolimatta pieni toivonkipinä jäi kuitenkin kytemään Suomen MM:n osalta.

– Haimme motocrossin lajiryhmän avustuksella ratkaisua, mutta sitä ei tässä tilanteessa ja tällä aikataululla löytynyt, kertoo Ljungqvist.

Esille nousivat Helsingin, Hyvinkään ja Heinolan Moottorikerhojen nimet. Tapetilla oli tiettävästi myös Helsingin ja Hyvinkään kerhojen yhteistyöprojekti.

Hyvinkää kiinnostunut kaudesta 2013

– Monta tahtotilaa on olemassa. Hyvinkää on jo ilmoittanut, että se on kiinnostunut järjestämään MM-osakilpailun vuonna 2013. Potentiaalisten kisajärjestäjien osalta ei tietenkään sovi unohtaa jatkossa sen paremmin Vantaata kuin Heinolaakaan, joka järjestää tämän vuoden syyskuussa enduron MM-osakilpailun, toteaa Ljungqvist.

Hyvinkää olisi täyttänyt jo ensi kesänä radan osalta MM-osakilpailun vaatimukset, mutta muutamalta muulta osin fasiliteetit eivät ole vielä Youthstreamin vaatimusten tasolla. Tällöin katseet kääntyvät lähinnä ratavarikon ja operatiivisten tilojen suuntaan.

– Niiden kuntoon saattaminen Youthstreamin edellyttämälle tasolle ei onnistu näin lyhyellä aikavälillä, Ljungqvist viittaa kesäkuuhun.

MX3-luokan MM-sarja käynnistyy 9. huhtikuuta Hollannin Valkenswaardissa. Alustavassa kalenterissa oli mukana 13 osakilpailua Suomi mukaan luettuna.

Chilessä parhaillaan harjoitteleva Antti Pyrhönen, 33, on ilmoittanut tavoitteekseen MX3-luokan maailmanmestaruuden.