Motocross ja trial tuovat moottoripyöräurheilun valtakunnalliselle SM-viikolle

Motocross ja trial ovat vahvasti esillä ensi kesänä, kun ne ovat mukana usean eri urheilulajin SM-viikolla Salossa. Samalla Yle toteuttaa maamme monipuolisimman urheilutapahtuman lajeista valtakunnalliset televisiolähetykset.

Urheilun monilajitapahtuma SM-viikko kerää jälleen ensi kesänä suomalaishuiput kilpailemaan useiden eri lajien mestaruuksista. Salossa 30. kesäkuuta – 3. heinäkuuta järjestettävällä SM-viikolla esitellään yhteensä 28 suomalaisille tuttua ja hieman tuntemattomampaa lajia arvokilpailujen kautta maalla, vesillä ja ilmassa.

Suomen Moottoriliiton (SML) alaisista lajeista mukana ovat moottoripyöräilyn motocross ja trial, joiden kilpailut järjestetään Salon legendaarisessa Kavilannummen moottoriurheilukeskuksessa perjantaina 1. heinäkuuta. Kilpailuisäntänä toimii Salon Moottorikerho. Samalla alueella ajetaan myös SML:n ulkopuolisen pienoisautoilun menestyksestä, joten yleisö pääsee nauttimaan useasta eri lajista saman iltapäivän aikana.

Motocrossin ensimmäinen esiintyminen

Motocross esittäytyy SM-viikolla ensi kertaa. Suomen mestaruudesta taistellaan kahdessa luokassa, jotka kilpailevat normaalia lyhyemmällä Kavilannummen radalla lyhyissä erissä ja tiiviillä aikataululla.

SM Open -luokka on niin sanotusti avoin ja suunnattu maamme pääluokkien MX1 ja MX2 kuljettajille. SM Open -luokassa järjestetään harjoitusten ja aika-ajon lisäksi karsintaeriä, joiden kautta iltapäivä päättyy 20 kuljettajan finaaliin. Sen voittaja kruunataan Suomen mestariksi.

Toisena luokkana mukana on 125-kuutioisilla pyörillä kilpaileville ja alle 18-vuotiaille kuljettajille tarkoittu SM MX125 U18. Luokassa ajetaan harjoitusten ja aika-ajon lisäksi kaksi finaalierää, joiden yhteistulosten perusteella jaetaan SM-mitalit.

– SM-viikko on hieno tapahtuma, jonka kautta saamme motocrossille näkyvyyttä isossa tapahtumassa ja televisiossa. Yleisöllä on paljon nähtävää, kun samalla alueella ajetaan samaan aikaan myös trialia ja RC-autoilla, Suomen Moottoriliiton alaisen motocrossin lajipäällikkö Jussi Sajo iloitsee.

Moottoripyörän hallintaa ja ajotaituruutta korostava trial on ollut SM-viikolla mukana yhtä talviviikkoa lukuun ottamatta joka kerta. X-trial-nimellä SM-viikolla kulkevassa lajissa kilpaillaan yleisen Suomen mestaruuden lisäksi ensi kertaa TR3- ja TR5-luokkien Suomen Cup -menestyksestä. Kilpailun kuusi jaksoa rakennetaan pienelle alueelle ja kuljettajat raivaavat tietään tiiviillä aikataululla karsintaerien kautta parhaiden ajajien finaaliin.

– SM-luokka on ollut aina mukana ja tarjoaa tälläkin kertaa katsojille maamme parhainta osaamista. Kaksi Suomen Cup -luokkaa tuovat paljon lisää nähtävää ja antavat samalla useammalle kuskille mahdollisuuden osallistua SM-viikolle, X-trialin kilpailunjohtaja Veijo Matinaho kertoo.

Suomen Moottoriliitto sata vuotta

Suomen Moottoriliitto viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan.

– On hienoa saada SM-viikon ohjelmaan kaksi liiton lajia. Ylen mahdollistamat SM-viikon lähetykset tuovat hienoja moottoriurheilulajeja suomalaisten tietoisuuteen, SML:n pääsihteeri Ville Salonen korostaa.

SML näkyy vuoden 2022 aikana juhlavuositeemalla suurimmissa tapahtumissa ja SM-viikon kilpailut ovat osa kyseistä tapahtumasarjaa.

SM-viikko:

sm-viikko.fi

SM-viikon ohjelma:

sm-viikko.fi/salo/ohjelma

Suomen Moottoriliitto:

www.moottoriliitto.fi

(kuvat: Marko VIhriä)

Uusin numero