MotoCenter enduro starttaa runsaslukuisena Riihimäellä

A-luokatkin ovat keränneet suhteellisen mukavasti kuljettajia ja mukana on 34 kivenkovaa A-luokan kuskia.

Kysymys kuuluukin; löytyykö kovassa talvikunnossa olevalle Jari Mattilalle kesyttäjää?

Onko se Roni Nikander, Antti Hellsten tai Toni Eriksson, vai joku muu?

Ladyjen D-luokassa Marita Nyqvist taitaa olla lady-pitelemätön, vai onko?

Viimeaikoina Suomen yllä majaillut lauhaakin lauhempi helmikuinen sääilmiö on aiheuttanut jo parin endurokisan peruuntumisen, mutta Riihimäellä ajetaan takuuvarmasti.

Viime viikolla reittiä laitettiin hieman uuteen kuosiin, jotta kisa pystytään viemään kunnialla läpi. Alun perin suunnitelmissa ollut, ja monelle entuudestaan tuttu Lasin pätkä on poistettu ja tilalle on tullut niin ikään tuttu Karhi.

Kisa starttaa klo 10 Lasitehtaan koululta ja ensimmäisenä on vuorossa MotoCenter pätkä (AGA, 54-tien varrella), josta matkataan Hämeen Vuokrakone pätkälle Karhin motocross-radan tuntumaan. Karhin jälkeen lähdetään MotoJyskyn kolmospätkälle (ABC-huoltamon lähellä). Kaikki kolme pätkää ajetaan kolmeen kertaan, paitsi C, D ja V50-luokat ajavat kaksi kierrosta.

Katsojien, huoltajien ja kuljettajienkin energiatankkauksesta pidetään huolta lähtö/maalipaikalla Lasitehtaan koululla, sekä MotoJyskyn pätkällä, joissa on myynnissä grillimakkaraa. Lasin koululla on myynnissä myös maittavaa keittoa.

 

Uusin numero