Moto3:ssa tykitetään ennätysvauhtia välittömästi ensimmäisissä testeissä

Torstaina päättyvien testien tahtipuikkoa ovat heiluttaneet KTM-kuljettajat, eli Gresinin tiimissä kilpaileva italialainen Niccolo Antonelli ja Red Bull KTM Ajo-tiimissä mestaruuden tavoitteekseen asettanut australialainen Jack Miller.

Antonelli on ollut kahden ensimmäisen testipäivän nopein ja Miller tuplasti terävä kakkonen. Viimeiseen testipäivään lähdetään Antonellin niukassa kahdeksan tuhannesosan etulyöntiasemassa.

Moto3-luokan kuudesta ensimmäisestä sessiosta Ricardo Tormo-radalla viisi nimiinsä vienyt Antonelli on pysäyttänyt kellot tähän mennessä parhaimmillaan ajassa 1.39,454.

Missä mennään, Honda?

Antonellin tykittämällä ajalla mentiin viidellä tuhannesosalla radan paalupaikkaennätyksen alle.

Kyseinen ennätys on viime marraskuulta ja espanjalaisen MM-hopeamitalistin Alex Rinsin nimissä. Rins ajoi tuon ajan KTM:llä.

Hondan uudella tehdaspyörällä tulevaan kauteen starttaava Rins on yltänyt testeissä tähän mennessä lukemiin 1.40,231 ja samalla yhdeksänteen sijaan. Rins on ollut testien nopein Honda-kuljettaja. Edeltä löytyy KTM- ja Husqvarna-kuljettajien lisäksi myös Mahindran portugalilainen Miguel Oliveira.

Honda pyrkii horjuttamaan maaliskuulla alkavalla MM-kaudella KTM:n valta-asemaa Moto3-luokassa. Valta-asemaa, jonka pönkittämiseksi KTM on saanut tuekseen saman konsernin samanlaisen Husqvarnan.

– Otimme toisena testipäivänä merkittävän askeleen eteenpäin. Kauden ensimmäisellä testijaksolla on tärkeintä saada alle mahdollisimman paljon kierroksia, sillä Honda on melko erilainen kuin viime kauden pyöräni. Minulla on rungon osalta parempi fiilis Hondaan verrattuna KTM:ään. En tosin vielä pysty analysoimaan tarkemmin, miten tämä uusi pyörä vastaa säätömuutoksiin. Meidän on nyt vain kerättävä mahdollisimman paljon dataa, Rins viittaa HRC:n insinöörien suuntaan.

Antonelli on löytänyt
jo lähes ideaalisäädöt

 
Tasan tarkkaan 4005 metrin mittaisen Ricardo Tormon rataennätys puolestaan kirjataan Moto3-luokassa numeroin 1.39,744. Espanjalainen Luis Salom ajoi ne viime kaudella Ajon tiimin KTM:llä.

Antonellin ja Millerin (1.39,462) lisäksi nuo lukemat on alittanut myös Ajo Motorsportin Red Bull Husqvarna-värityksessä olevalla tehdaspyörällä kilpaileva britti Danny Kent (1.39,726).

Koko trio on ollut syystäkin tyytyväinen testien antiin. Antonellilta on osattu odottaa kovia suorituksia, mutta näinkin vakuuttava meno kärjessä on tullut monelle silti hienoisena yllätyksenä.

– Olen erittäin iloinen. Kierrosajat ovat olleet hyviä ja olemme jo nyt tosi lähellä löytääksemme ideaalisäädöt pyörään. Takaa tullaan erittäin kovaa, mutta olen yhä kärjessä ja se on äärimmäisen tärkeää, iloitsee Antonelli.

Valencian testijakson kolmas ja viimeinen päivä ajetaan torstaina tällä aikataululla:
11.00-13.40 Moto2 ja Moto3
13.50-14.50 Moto3
15.00-16.00 Moto2
16.10-18.00 Moto2 ja Moto3

Moto3-luokan tulosseuranta:
http://www.motogp.com/en/TestResults/Moto3+Valencia+Test+2014

Moto2-luokan tulosseuranta:
http://www.motogp.com/en/TestResults/Moto2+Valencia+Test+2014

Uusin numero