Arvioita Moto2-luokan voimasuhteista on viritelty monelta taholta jo hyvissä ajoin ennen testikauden käynnistymistä.
Viimeisimpänä painavaa asiaa vankalla kokemuksella pudottelee keskiluokasta sen alusta, eli kaudesta 2010 lähtien kilpaillut italialainen Simone Corsi.
Forward-tiimin väreissä kisaava Corsi, 27, haluaisi itsekin osallistua mestaruuskamppailuun, mutta myöntää sen olevan äärimmäisen haasteellista.
– Rabat (Esteve) on hallitsevana mestarina listalla se ensimmäinen lyötävä ja toki silmällä on pidettävä erityisesti myös Kalliota, Lüthia (Thomas) ja Aegerteria (Dominique). Niin, ja unohtamatta tietenkään Moto3-luokasta tulleita Marquezia (Alex) ja Rinsia (Alex), Corsi luettelee.
Kallion ex-tiimikaveri Rabat tunnetaan himoharjoittelijana, joka käytännössä asuu Almerian radalla.
– Kukistaaksesi Tito (Rabat) sinun on harjoiteltava yhtä lujaa kuin hän, linjaa viime kaudella käsivammoista kärsinyt Corsi.
Kalex-pyörät ovat vallanneet vuosi toisensa jälkeen enemmän alaa Moto2-luokassa. Jatkossa Kalexien mahti on määrällisesti jo silmiinpistävää.
– Sama tulee pätemään myös menestykseen. Kalex on tässä luokassa jo monopoliasemassa, lataa itsekin saman runkovalmistajan pyörällä kilpaileva Corsi.