Urallaan yhden kuninkuusluokan osakilpailun voittanut Elias on lupautunut ajamaan kaudella 2011 ilman tiimiltä tippuvaa palkkaa. Hänelle riittäisi tässä tapauksessa henkilökohtaisten sponsoreiden tuomat tulot.
Tilanne tosin vaikuttaa Eliasin kantilta katsottuna varsin vaikealta, sillä tilaa löytyy käytännössä enää joko Hondan LCR-tiimistä tai Suzukilta. Jälkimmäisestäkin vain siinä tapauksessa, että vaihtoehtoja punnitseva Suzuki päättää ajattaa edelleen kahta kuljettajaa.
Historian ensimmäiseksi Moto2-luokan mestariksi kiitävä ja samalla uransa ensimmäisen MM-tittelin ottava Elias ei anna kuitenkaan toivon kipinän hiipua, päinvastoin.
– Olen vakuuttunut siitä, että kilpailen ensi kaudella jälleen MotoGP-luokassa. Ajan hyvää kautta Moto2-luokassa ja olen siinäkin mielessä hyvissä asemissa, sillä tulokseni eivät olleet viime vuonnakaan lainkaan hassumpia MotoGP-luokassa.
Elias puhuu asiaa, mutta kylmä totuus on se, että hyvistä tuloksista ja podiumsijoituksista huolimatta hän ei ole ollut huudossa MotoGP-piireissä. Esimerkiksi lähtö aikoinaan Ducatin satelliittitiimistä tapahtui enemmän tai vähemmän ovet paukkuen.
Moto2-luokasta itsensä ensi kaudelta löytävä Mika Kallio tekee sen huomattavasti tahdikkaammin.
Eliasilla paikka mestaruusniittiin jo Japanin GP:ssä
Gresinin tiimin Moriwakilla kisaava Elias on voittanut tällä kaudella jo kuusi osakilpailua.
Hän johtaa MM-sarjaa tukevasti jo 76 pisteen erolla Aspar-tiimin Julian Simoniin nähden ennen tulevana viikonvaihteena vetäistävää ja keväältä tuhkapilven vuoksi siirrettyä Japanin GP:tä.
Eliasille tarjoutuu sauma, joskin tässä vaiheessa vielä ohut, mestaruuden varmistamiseksi jo Motegin radalla. Tämä edellyttää sitä, että hän poistuu Japanista 101 pisteen johto plakkarissaan ennen kauden neljää viimeistä osakilpailua.
Elias, 27, tuli mukaan MM-sarjaan jo vuonna 2000. Hän on saavuttanut tähän mennessä MM-pronssia 125-kuutioisissa vuonna 2001 ja varttilitraisissa kaudella 2003.
Teksti: Kari Aho