Moottoripyörien myynti laskussa – mutta BMW Motorrad porskuttaa

Vuosimyynti oli BMW Motorradille kaikkien aikojen paras jo seitsemättä vuotta peräkkäin.

”Myyntiluvut osoittavat, että strategiamme todellakin toimii. Ja meillä on jo hienoja tulevaisuuden suunnitelmia”, sanoo BMW Motorradin pääjohtaja Stephan Schaller tiedotteessa.

”Tulemme jatkossakin keskittymään premium-segmentin pyöriin. Lisäksi mallistomme tulee laajenemaan vuonna 2018 tunteita herättävillä ja innovatiivisilla pyörillä. Uusi GS on jo tuloillaan, muita uutuuksia tulee heti sen perässä. Me katsomme tulevaisuuteen tällä hetkellä erittäin luottavaisina”, Schaller sanoo.

Suuri osa BMW Motorradin kasvusta tuli Euroopasta. Ranskassa kasvu oli 24,3 %, Espanjassa ja Italiassakin yli 17 %. Merkin kotimaassa Saksassa myynti kasvoi 7,1 %, Saksa kattoi BMW Motorradin kokonaismyynnistä vuonna 2017 peräti 16,2 %.

Eniten myivät GS-mallisto sekä sporttinen S-sarja. Yhtiö tavoittelee jopa 200 000 pyörän myyntiä vuonna 2020.

”Oletamme kasvun jatkuvan edelleen tänäkin vuonna. Odotamme innolla positiivisia signaaleja uusien F 750 GS – ja F 850 GS -mallien myynnistä. Nimenomaan kaupunkipyörien malliston laajentaminen tulee olevaan avainasemassa BMW Motorradin tulevaisuuden kasvussa”, sanoo myynti- ja markkinointijohtaja Timo Resch.
 

Uusin numero