MM-kultamitalisti Kylmäkorpi kumarsi omansa FIM Gaalassa

Kylmäkorvesta on kehkeytynyt kansainvälisen moottoriliiton vuosittaisen huipentuman vakiovieras, sillä hän voitti päättyneellä kaudella jo kolmannen peräkkäisen maaradan maailmanmestaruutensa.

Estradilla nähtiin toki myös toinenkin suomalaiskuljettaja, eli enduron seitsenkertainen maailmanmestari Kari Tiainen. Lajinsa legendaksi nimetty Tiainen jakoi juhlavassa tilaisuudessa palkinnot vuoden 2012 enduron maailmanmestareille.

Sinivalkoisia värejä edusti tavallaan edelleen myös saksalaiskuljettaja Sandro Cortese, joka ajoi Moto3-luokan historiallisen maailmanmestaruuden suomalaistalli Ajo Motorsportin väreissä.

Vuoden tulokas, naiskuljettaja ja urheilijapersoona valikoituivat perinteeksi muodostuneen äänestyksen perusteella.

Tulokkaaksi nousi junioreiden maailmanmestaruuden motocrossissa voittanut slovenialainen Tim Gasjer. Vuoden naiskuljettaja on espanjalainen trialtaituri Laia Sanz. FIM:n vuoden urheilijapersoona tulee hänkin Espanjasta MotoGP-luokan mestarin Jorge Lorenzon hahmossa.

– Monte Carlossa järjestetty FIM Gaala oli täydellinen tilaisuus onnitella ja kunnioittaa vuoden 2012 mestareita myös miljoonien tv-katsojien edessä ympäri maailmaa. Gaalalla on todella suuri merkitys FIM:lle ja moottoripyöräurheilulle kokonaisuudessaan, totesi kansainvälisen moottoriliiton venezuelalainen puheenjohtaja Vito Ippolito.

Kuvat: Good-shoot.com/FIM
 

Viimeisin numero