Miss MP22: kuvauksissa tulikuuma tunnelma ja palokunta paikalla

”Kuuma tunnelma” kuvaa kirjaimellisesti lauantain Miss MP22 -kuvauksia. Missikandidaattien ja kuvaajien ohella paikalle saatiin myös palokunta.

Vaikka MP22-messut siirtyivät vuoteen 2023, niin Miss MP22 -kisa järjestetään silti, ja kilpailun ensimmäiset kuvaukset järjestettiin lauantaina. Tytöt ja kuvausryhmä olivat paikalla heti aamusta lähtien, ja Biken toimituksen mennessä vähän myöhemmin paikalle tunnelma oli hyvinkin jännittynyt, mikä johtui missikisan ohella siitä että paikalla oli palokunta ja samaan kiinteistöyhtiöön kuuluvan koko korttelin palohälyttimet huusivat hoosiannaa. Sekä autoliike että Lidl oli tyhjennetty asiakkaista hälytyksen vuoksi, ja kuvauksia järjestelleen Messukeskuksen Niko Kantolan posket punoittivatkin aavistuksen normaalia enemmän. Myös missikisan promoottori Helena Riihitupa oli vielä normaaliakin enemmän innoissaan, todennäköisesti paikalle purjehtineiden komeiden palomiesten takia.

-Nyt tulee kovaa settiä, aivan huikeeta, hehkutti Helena Riihitupa.

Koko kalabaliikin aiheuttajana oli kuvauksissa käytetty savukone, joka oli laukaissut palohälyttimet. Osoitimme sen verran solidaarisuutta tilannetta ja sen osapuolia kohtaan, että jätimme tilannekuvat kuvaamatta tästä tapahtumasta. Loppu hyvin, kaikki hyvin, rakennukset eivät palaneet ja missikandidaatit saatiin kuvattua.

Miss MP22 -kisan finaali käydään tasan kuukauden kuluttua, lauantaina 26. maaliskuuta. Silloin siis selviää, kuka on uusi Miss MP22.

Uusin numero