Miss MP20 on Jenna Lehtimäki

Miss MP20 Jenna Lehtimäki (kesk.) ja perintöprinsessat Karoliina Sihvonen (oik.) ja Laura Lahtinen tuulettavat kilpailun jälkeen.

Miss MP20 -tittelin sai tänään MP-messuilla turkulainen Jenna Lehtimäki. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi sijoittui Karoliina Sihvonen Vantaalta ja toiseksi perintöprinsessaksi sekä näytteilleasettajien ja Ilta-Sanomien lukijoiden suosikiksi Laura Lahtinen Lahdesta.

MP-messujen yhteydessä on jo seisemän vuotta järjestetty kilpailu, jossa valitaan moottoripyörähenkinen persoona. Miss MP on valittu vuosina 2016-2018, Miss Superenduro 2015 ja Miss Supercross 2014. Kilpailun järjestäjänä on toiminut alusta alkaen Helena Riihitupa yhteistyössä MP-messujen kanssa.

Joka vuosi kiinnostus jo perinteeksi muodostunutta kilpailua kohtaan on kasvanut. Erilainen konsepti ei keskity pituuksiin, painoihin tai bikinikierrokseen, jota ei koskaan ole ollut näissä kisoissa.  Finalistit nähtiin viikonlopun aikana Miss MP20 Show’ssa, jonka on suunnitellut ja tuottanut Viivi Pumpanen. Voittajan valintakriteereinä oli asenne, persoona ja kyky ottaa yleisö sekä tilanne haltuun niin lavalla kuin messuosastoilla. Tänäkin vuonna kokonaisuus ratkaisi.

– Tuomaristolla oli äärimmäisen vaikea tehtävä, sillä näillä kymmenellä upealla naisella on jokaisella omat vahvuutensa, kertoo kisaa luotsaava Helena Riihitupa.

Tuomaristoon kuuluivat Niko Kantola Messukeskuksesta , Ilta-Sanomien toimittaja Mikko Juuti, Biken päätoimittaja Janne Huhtala, Miss MP19 Riikka Uusitalo, Miss MP18 Marika Laine, valokuvaaja Hans Lehtinen ja näyttelijä-juontaja Viivi Pumpanen. 

Teksti: Suomen Messut/tiedote

Uusin numero