Miska Aaltonen palaa innoissaan starttipuomin taakse

Omasta mielestään Aaltonen on ollut motocrossista eläkkeellä jo useita vuosia.

– Olen odottanut jo pitkään, että pääsen ajamaan veteraanien Suomen Cup sarjaa ja olen enemmän kuin innoissani päästessäni tulevana viikonloppuna takaisin starttipuomin taakse Jämsässä. En lähde missään nimessä ”takki auki” kilpailuihin, sillä on hyvin vaikea sanoa V40-luokan tasosta tällä hetkellä, mutta kyllä vähintään podiumille tähdätään.

Aaltonen on ajanut KTM:n tehdas tiimissä motocrossin MM-sarjaa, joten paluu kilparadoille KTM:n sarvissa tuntuu luonnolliselta.

Mieleenpainuvimpiin meriitteihin mies laskee MM-erävoiton Kouvolassa vuonna 1999 sekä samana vuonna saavutetun motocrossin MM-joukkuehopean Petteri Gustafssonin ja Marko Kovalaisen kanssa.

Muistellessa ajouraansa tunteita herättää vuonna 1991 Salossa voitettu SM-erä, jossa nuori Aaltonen pystyi voittamaan sen hetkisen Suomen motocrossin ykkösnyrkin Pekka Vehkosen.
 

Uusin numero