Miro Sihvonen Mopo Sportin tuella EM- ja MM-kilpailuihin

Viime kaudella 85-kuutioisten EM-sarjaa ajanut kuljettaja lähtee isommalla pyöräkoolla ajettaviin koitoksiin maltillisin tavoittein. Tänä vuonna on tarkoitus kerätä kokemusta muutamasta yksittäisestä kilpailusta ja ajaa ensi vuonna täysi sarja kovin tavoittein.

Mopo Sport on toiminut alalla jo 39 vuotta ja voisi nimenä päästä jo sanakirjaan – vuosikymmenten ajan nimi on ollut synonyymi liikkeelle joka myy osat ja tarvikkeet mopoihin ja moottoripyöriin. Valikoima on vuosien saatossa laajentunut myös ajovarusteisiin ja muihin oheistuotteisiin sekä omiin mopomerkkeihin.

Mopo Sportin Tuomo Koivumäki kertoo koko yrityksen henkilökunnan olevan innoissaan, että saavat olla mukana jo uran alkuvaiheessa tukemassa mahdollista tulevaa maailmanmestaria.

– Meillä on vahva luotto Sihvosen tulevaan menestymiseen ja uskomme yhteistyön myös kasvattavan maahantuomamme CPI mopon tunnettavuutta, Koivumäki lisää.

Myös Miro on innoissaan yhteistyösopimuksesta.

– On hienoa päästä taas ulkomaille kilpailemaan ja vertaamaan vauhtiani viime vuoden kilpakumppaneihin, sillä loppukaudesta olin jo liian iso 85-kuutioseen ja annoin siltä osin tasoitusta. En myöskään malttaisi odottaa, että pääsisin ajamaan kisasella CPI SMX Pro:lla. Täytän 15 vuotta vasta loppusyksystä.
 

Uusin numero