Mika uusi sopimus taskussa Estoriliin

Portugaliin matkaava Mika on tyytyväinen saadessaan jatkaa tutussa tallissa.
– Tulokaskauteeni on mahtunut sekä hyviä hetkiä että myös epäonnea. Olen ollut tyytyväinen tallini ja Ducatin panokseen, joten pidin parhaana vaihtoehtona jatkaa samoissa väreissä. Myös se on tullut selvästi esille, että talli halusi jatkaa yhteistyötä kanssani, Mika totesi.
– Rookie-kuskille koko ensimmäinen kausi on näyttöjen antamista ja samalla täytyy omaksua monia uusia asioita. Toinen kausi samalla kalustolla on varmasti helpompi, kun on käytössä tiedot eri radoista ja pyörän säädöistä.
– Kuluneen kesän aikana MotoGP-luokassa on ollut melkoisen hullut markkinat, eikä läheskään kaikki nykyiset kuskit saa uutta sopimusta ensi kaudeksi. Minulla ja tallilla oli optio ensi vuodesta ja sitä päätettiin yhdessä tuumin jatkaa.
Pramac Racing -tallin toisen kuljettajan paikka ensi kaudeksi on vielä avoin. Tallin omistaja ja päällikkö Paolo Campinoti ilmaisi tyytyväisyytensä suomalaiskuskiinsa.
– Mika on pidetty henkilö tallissamme, joten olemme ylpeitä ja onnellisia jatkosopimuksesta. Mika on jo näyttänyt taitonsa ja nopeutensa MotoGP:n kovassa maailmassa. Uskomme häneen kuljettajana, joten vielä parempaa vauhtia on luvassa hänen tulokaskautensa jälkeen, viittasi Campinoti kauteen 2010.
Estorilin kisaviikonlopun tapahtumat alkavat perjantaina iltapäivällä ensimmäisillä harjoituksilla.

Uusin numero