Mika Kallion tiimipomona toimivalta lääkäriltä löytyy resepti myös GP-voittoihin

Pohjois-Italiassa sijaitsevasta Bresciasta kotoisin oleva Pansera, 57, on urologiaan erikoistunut lääkäri, joka harjoittaa ammattiaan myös kisakauden aikana.

– Kyllä, näiden kahden työn yhdistäminen onnistuu, sillä onneksi MotoGP-sarjaa ei ajeta jokaisena viikonloppuna ja MM-kausi ei kestä koko vuotta. Tietenkin Euroopan ulkopuoliset kisat vievät enemmän aikaa, mutta tämän intohimon vuoksi olen valmis uhrauksiin. Lisäksi tiimi ja minun tapaani rr:ään yhtä intohimoisesti suhtautuva Laura auttaa minua paljon, Pansera viittaa lastenpsykiatrina työskentelevän 30-vuotiaan tyttärensä puoleen.

– Tuntuihin se alussa kieltämättä vaikealta, mutta pystyn nykyään käsittelemään kahden työn tilanteen huomattavan paljon tyynemmin ja laiminlyömättä kumpaakaan. Minulle MotoGP tuottaa pelkkää iloa. Se on paljon parmpaa kuin loma, Pansera pudottelee Giornale Di Bresciassa.

Pansera ei ollut uskoa Italtrans-
kuljetustustyhtiön omistajan
Bellinan ehdotusta todeks
i

Panseran unelmana oli jo lapsesta lähtien lääkärin ammatti.

Kipinä ratamoottoripyöräilyyn syttyi puolestaan kilpaa ajaneen Pietro-isän myötä. Ratavarikot ja matkustelu tulivat tutuiksi jo varsin varhaisessa iässä.

– Pyörät ovat aina houkutelleet minua ja olen seurannut paikan päällä satoja kisoja. Suurimman askeleen tässä lajissa otin kuusi vuotta sitten, kun Bergamosta kotoisin oleva ystäväni ja Italtrans-kuljetusfirman omistaja Germano Bellina päätti lähipiiriinsä lukeutuvan Roberto Locatellin innoittamana perustaa Italtrans Racing Teamin, joka debytoi kaudella 2010 Moto2-luokan MM-sarjassa.

– Bellina ehdotti minulle tiimipäällikön työtä ja en aluksi ollut uskoa tuota todeksi. Mutta hyppäsin mukaan tähän seikkailuun, eikä minun ole tarvinnut katua sitä, kertoo Kallion rinnalla maanmiestään Franco Morbidellia Moto2-luokassa ajattava Pansera.

Kalliolle luvassa myös
yksityistestit Aragonissa

Italtrans-tiimi lähtee maaliskuun viimeisenä viikonvaihteena Qatarissa käynnistyvään MM-kauteen kovin panostuksin ja mestaruus mielessään.

Moto2- ja Moto3-luokkien MM-kenraali odottaa vuoroaan talvikauden viimeisen testijakson merkeissä 17.-19. maaliskuuta Jerezissä.

Uuden Kalex-pyörän rungon kanssa isoja ongelmia kokeneelle Kalliolle tarjoutuu sitä ennen tilaisuus tiimin yksityistesteihin Aragonissa. Tuo testijakso saattaa kohota arvoon arvaamattomaan erityisesti alkukauden osalta.

Lapin lumilla parhaillaan akkujaan tulevaan puristukseen lataava Kallio, 32, on aina korostanut ensimmäisen osakilpailujen suurta merkitystä yhteensä 18 GP:n mittavassa kokonaisuudessa.

Uusin numero