Mika Kallion kurssi nousussa – ”hullut päivät” MotoGP-markkinoilla

KTM:n kilpailupomo Pit Beirer painotti vielä jokunen aika sitten, että he hakevat jo pestatun Bradley Smithin rinnalle toista kuljettajaa Moto2-luokasta.

Motokakkosten osalta vaihtoehdot alkavat kuitenkin käydä päivä päivältä todella vähiin, ellei jopa olemattomiksi. Espanjalainen Alex Rins on käytännössä enää ainoa ilman sopimusta vailla oleva huippukuljettaja.

Nuoruuden intoa
vai vankkaa kokemusta

Beirer myöntääkin, että katseet eivät ole enää nauliintuneet yksinomaan Moto2-luokkaan.

– Kuljettajamarkkinat ovat juuri nyt todella hullut ja olemme mukana oikeastaan kaikissa keskusteluissa. Kartoitamme edelleen tilannetta toisen kisakuljettajan osalta. Hän voi olla nuori ja tiimin mukana kasvava kuljettaja, mutta hän voi olla myös kokeneempi kaveri, Beirer vinkkaa.

KTM:n tiedettiin olleen nuoremmasta kaartista Jonas Folgerin perässä. Folger lähtee kuninkuusluokkaan kuitenkin Yamahan Tech 3-satelliittitiimin riveissä.

KTM:n kiikarissa olleesta kokeneemmasta kaartista Dani Pedrosa puolestaan jatkaa Hondalla ja Andrea Dovizioso Ducatilla.

”Nimillä ei spekuloida”

Beirer korostaa, että hän ei halua lähteä spekuloimaan nimillä. Päätös toisesta kisakuljettajasta on kuitenkin tehtävä pikapuoliin. Se on selviö.

– Emme etsi kuljettajaa, joka voi voittaa maailmanmestaruuden ensi vuonna, sillä emme ole silloin valmiita siihen. Siinä mielessä Smithin valinta oli meille looginen. Hän sijoittui viime vuonna MM-sarjassa kuudenneksi, hän on yhä nuori (26) ja hän pystyy yhä kehittymään.

– Vaikka meillä olisi rahaa ja budjetissa tilaa palkata huippukuljettaja Marquezin (Marc) tai Lorenzon (Jorge) malliin, niin se istu suunnitelmiimme. Olisihan se toisaalta unelma, mutta ei realismia kuljettajalle eikä tiimille. Meidän pitää saavuttaa ensin paras mahdollinen taso ja valita toinen kuljettajamme nimenomaan tulevaisuuttamme silmälläpitäen, muotoilee Beirer.

Kallio on joka tapauksessa mukana toteuttamassa tuota kunnianhimoista tavoitetta irtoaa sitten tavoitteena ollut kisakuskin paikka tai ei. Hänellä on sopimus KTM:n kanssa testitöistä myös vuoden 2017 osalta.
 

Uusin numero