Mika Kallion kauden 2017 kuviot saivat vahvistuksen

– Testitiimimme henkilömäärä kasvaa ensi vuonna ja Mika Kallio kantaa jatkossakin päävastuun testikuljettajana. On tietenkin mahdollista, että hänen rinnallaan toista pyörää ajaa muitakin kuljettajia. Pidämme silmät avoinna, KTM:n kilpailutoiminnan päällikkö Pit Beirer vinkkaa keikkakuljettajiin Randy de Punietin, Karel Abrahamin ja Thomas Lüthin malliin.

Kuninkuusluokkaan palaavan KTM:n kisakuljettajina kausilla 2017-2018 ajavat britti Bradley Smith ja espanjalainen Pol Espargaro.

He saavat näillä näkymin käsiinsä varsin valmiin paketin, mistä osviittaa antaa Kallion vahvat esitykset viime viikolla Red Bull Ringillä ajetuissa yhteistesteissä.

Kallio saa samalla kunnian suorittaa RC16-pyörän MM-debyytin kauden marraskuussa päättävässä Valencian GP:ssä. Beirer ei lähde asettamaan Kalliolle sen suurempia paineita Valenciaan, eikä hän halua varsinkaan puhua mistään tulostavoitteista.

– En ole selvännäkijä. Tämä on pitkän linjan projekti, jonka todelliset tulokset näkyvät kahden tai kolmen vuoden kuluessa. Teemme töitä hullun lailla, enkä missään nimessä usko, että Valencian GP nolaisi meitä, Beirer muotoilee.