Mika Kalliolta hieno uutinen: villin kortin MotoGP-kisa Valenciassa

– Vihdoin tuntui selkeästi paremmalta, kierrosajat alkavat laskea kohti haluttua tasoa ja nyt oli jo ajamisen makua, hyväntuulinen Kallio kommentoi radalta päästyään.

– Pyörän suunnittelussa meillä on ollut alusta asti suurimmat haasteet rungon kanssa.  Ongelmat halutun jäykkyyden löytämisessä ovat heijastaneet hieman joka radalle ja estäneet muuta kehitystä, Kallio kertoi. Brnossa viime viikolla saatiin parannusta tähän ja jatkoimme nyt pari päivää Jerezissä samalla kaavalla, joka näytti toimivan täälläkin.

– Runko-ongelmista päästyämme testasimme myös erilaisia takahaarukoita ja jousituksia, jonka seurauksena ajettavuus parani lisää ja luottamus pyörään kasvoi, joten pystyin itse viemään ajoani enemmän riskirajoille. Nyt saatiin selkeästi harppaus eteenpäin jota on odotettu koko kevät, kierrosaikojaan tuntuvasti parantanut Kallio jatkoi tyytyväisenä.

Yhteistestit
Red Bull Ringillä

KTM:n MotoGP-tiimillä on vielä yhdet yksityiset testit edessään ennen osallistumista yhteisiin virallisiin testeihin Itävallan Red Bull Ringillä heinäkuussa.

Vaikka virallinen KTM RC16:n julkistustilaisuus on vasta elokuussa Itävallan GP:n yhteydessä, kohdistuu varikkoväen ja median huomio varmasti julkisen debyyttinsä tekevän KTM:n pyöriin jo näissä heinäkuun testeissä.

Pyörän on siis oltava iskussa ja vertailukelpoinen pian. Ennen tätä koitosta Kalliolla tiimeineen on juhannuksen korvilla vielä muutama päivä aikaa hioa suorituskykyään Italian Mugellossa.

– Pitkä matka on tietysti vielä edessä että pyörä on kärkitalleihin verrattuna kilpailukykyinen, mutta aikojen puolesta MotoGP:n tallien alempi keskitaso on saavutettu jo nyt. Kehitysprojektia on kalenterin puolesta vielä paljon jäljellä, joten olen luottavaisin mielin tulevaisuuden suhteen. Mugellon testeissä on nykyisistä MotoGP-talleista myös Aprilia paikalla, joten pääsemme vertaamaan aikoja suoraan heidän kuskiensa kanssa, se antaa varmasti myös suuntaa.

Viivalle Valencian kisaan

Kalliota odottaa siis MotoGP-kauden päätösviikonloppuna villin kortin kisapaikka Valencian GP:ssä 11-13. marraskuuta. Talli on järjestänyt luvan osallistua yhdellä pyörällä kauden viimeiseen kisaan ja Kallio saa itseoikeutetusti kunnian viedä kehitystyönsä tuloksen lähtöruudukkoon.

Kuski itse kiittelee talliaan hyvästä työstä ja odottaa jo innolla kauden huipennusta.

– Kaiken kaikkiaan KTM on saanut hienon porukan kasattua kehitysprojektiinsa, vaikka pätevän ja hyvähenkisen tiimiväen löytäminen on kovan kilpailun takia aina haastavaa. Henkilökunta lisääntyy vielä syksyn mittaan, vaikka meitä on reissaavassa testiporukassa jo yli 35 henkeä ja toinen mokoma osallistuu projektiin tehtaalta käsin. On kaikille tärkeää että kehitysaskelia tuli nyt ja se edesauttaa motivaation säilymistä vuoden aikana kun hyvä fiilis pysyy yllä.

– Tiimin tyytyväisyyden lisäksi itselle on tärkeää huomata, että saa aikaan kilpailukykyisiä kierrosaikoja ja on hienoa, että pystyy haastamaan muita kuskeja, siitä saa lisää motivaatiota testityöhön. Vaikka ensi vuodeksi ei tullutkaan KTM:ltä kisapaikkaa, jatkoa varten on vielä hyviä suunnitelmia ja pääasia on, että oma kilpailukyky riittää ajamaan ja kierrosajat ovat vertailukelpoisia. Valencian kisa tullaan ajamaan täysillä, se on hyvä näytön paikka sekä pyörälle että kuskille, Kallio päätti.

Teksti: Mika Kallion tiedotus

Uusin numero