Mika Kallio voitti kaksi SM-luokkaa Mäntsälässä

Samalla hän nousi johtoon niin JR1A-luokassa kuin JR2A-luokassa. Epävirallisten tulosten mukaan Kalliolla on molemmissa luokissa nyt 70 pistettä.

Viime vuoden kolmen luokan mestari Kari Vehniäinen kävi Kallion kanssa kovan kaksintaistelun JR1A-luokassa. Aikaeroksi jäi vain 0,381 sekuntia. Molempien keskinopeus noin 1700 metrin radalla oli yli 105 km/h.

Aivan kärjen tuntumassa ajava uuraislainen Erkki Silvasti oli toisena sekä JR2A-luokassa, että JR3A-luokassa. Hän kohensi asemiaan JR2A-luokassa, jossa Vehniäinen kaatui ja jäi kolmanneksi.

Vehniäinen on Mäntsälän kisan jälkeen JR1A-luokassa toisena 56 pisteellä, JR2A-luokassa toisena 61 pisteellä, mutta JR3A-luokan johdossa 75 pisteellä. Silvasti on kolmantena sekä JR1A että JR2A – luokassa. Pisteet ovat 52 molemmissa luokissa, JR3A luokassa hän on toinen 53 pisteellä ja kolmantena on luokassa Asseri Kingelin 52 pisteellä.

Jäältä herkistelyä

– Jos mahdollista ajan koko jääratasarjan. Talvikisat täydentävät hyvin ohjelmaani. Tärkeätä on saada kilpailutuntumaa toisiin ajajiin. Vastus on jäärata-ajoissa hyvä, vaikka kärki on kapea, Mika Kallio totesi. Hän pitää jäärata-ajoa hauskana harrastuksena, mutta myös tärkeänä herkistäjänä.
– Kun toinen huippukuljettaja on vierellä, antaa ajaminen hyvää kokemusta ja pitää vireen yllä.

Kari Vehniäisellä oli samoja ajatuksia. Hän toivoo jääradoille lisää kovia ajajia. Aivan huipun tuntumassa on muutama. Heistä Erkki Silvasti on Vehniäisen arvion mukaan hyvin lähellä huippua. Silvasti edustaa Konneveden MK/UA:ta kuten Vehniäinenkin ja he harjoittelevat paljon yhdessä.

Nuoria mukaan jäälle

– Olen useasti puhut nuorten osuuden lisäämisestä jäärata-ajoissa ja minulla on asiasta omat näkemykseni. En ole ajatuksia muuttanut, sillä laji tarvitsee lisää ajajia, joista sitten löytyy myös huipulle yltäviä kuljettajia, Kari Vehniäinen toteaa.

– Toisen epäonni on toisen onni, totesi Silvasti kisan jälkeen, mutta toivoo myös jäälle lisää ajajia. Joitakin nuoria on Konneveden seurassa nousemassa.
Silvasti toteaa harjoittelevansa usein Vehnäisen kanssa yhdessä.
– Hyviä kaveruksia ollaan, vaikka kisoissa ajetaan tiukasti kilpaa voitosta. Jotenkin tuntuu, että olen jo hyvin lähellä huippua, mutta työtä sinne pääseminen vielä vaatii.
– Meillä on järvi ihan vieressä ja siellä rata, joten voimme harjoitella vaikka päivittäin, Silvasti toteaa.

Vehniäinen, joka voitti JR3A-luokan, ajaa kesällä supermotoa ja kotimaisen SM RR-sarjan BMW S1000RR:llä, Silvasti siirtyy kesällä myös supermotoon ja enduroon ainakin Ruotsissa ja ehkä muualla Euroopassa.
Supermoto, joka on sekoitus motocrossia ja ratamoottoripyöräilyä, on suosittu laji, sillä se vaatii kuljettajalta monipuolisuutta ja samalla laji kehittää ajotaitoa.

Pakkanen vei pitoa, mutta rata oli hyvä

Kilpailijat pitävät rataa hyvänä. Tosin pito oli kovan pakkasen vuoksi huono ja erityisesti mutkiin piti tulla varovasti.
– Täällä oli rata todella hyvässä kunnossa ja auraus hoidettiin järjestelmällisesti sekä kunnolla. Tänne Mäntsälään on aina ollut mukava tulla, sillä täällä hoidetaan asiat hyvin, Silvastin huoltojoukot kiittelivät järjestelyjä.

Uusin numero