Mika Kallio Saksan kisasta: Vauhti oli hyvää sekä kuivalla että märällä kelillä

Mika Kallio (kuva Heidi Koivunen)

Mika Kallio ajoi vuoden ensimmäisen MotoGP-kilpailunsa Saksan Sachsenringillä. Rengasongelmista huolimatta Kallio oli varsin tyytyväinen viikonlopun antiin.

Mika Kallion sunnuntai alkoi positiivisissa tunnelmissa. Warm up sujui vauhdikkaasti, kun Kallio piiskasi KTM:nsä seitsemänneksi nopeimpaan aikaan.

-Löysimme hyvän vauhdin lauantain viimeisissä harjoituksissa ja siitä asti kaikki meni aika hyvin. Vauhti oli hyvää sekä kuivalla että märällä kelillä, Kallio sanoo.

Kauden ensimmäiseen MotoGP-starttiin Kallio lähti 17:sta ruudusta, ja alku sujui todella vauhdikkaasti. Kallio ajoi kiinni tiimikaveri Pol Espargaron, joka lähti kilpailuun seitsemännestä ruudusta. Valitettavasti eturengas ei kestänyt suomalaisen menoa ja vauhti hyytyi olemattomiin kilpailun loppua kohti.

-Eihän sille mitään voi, mutta totta kai se harmittaa. Eturengas suli vasemmalta puolelta käytännössä kokonaan, eikä sillä pystynyt enää pitämään vauhtia yllä. Siinä oli varmaan joku vika, sillä tuollainen kuluminen ei ole normaalia. Vauhti oli hyvää ja onneksi myös KTM-tallin väki huomasi sen. He olivat tyytyväisiä tekemiseeni, ruutulipulle 16:sta sijalla ajanut Kallio totesi.

Kauden ensimmäisen MotoGP-kilpailun tavoitteena oli näyttää suomalaisen vauhti ja samalla peitota tiimikaverit. Tuloksissa niin ei tapahtunut, mutta vauhdillisesti kylläkin.

-Ajoin kilpailun 12:sta nopeimman ajan ja olin samalla molempia KTM-kuljettajia nopeampi. Se antaa hiukan lohtua rengasongelmiin. Olen muutenkin tyytyväinen siihen, että ajo kulki läpi viikonlopun ja vauhti riitti hyviinkin sijoituksiin. Tämä todistaa sen, että pystyn ajamaan tasaväkisesti tässä porukassa ja se on tärkeää tulevaisuuden kannalta.

Kallion seuraava MotoGP-kilpailu ajetaan elokuussa Itävallassa, mutta sitä ennen hän suuntaa Espanjaan testeihin.

-Ensi viikolla testataan Aragonissa ja sitten huilataan hetki. Tästä kisasta täytyy ottaa positiiviset asiat mukaan ja onneksi seuraava kilpailu on jo odottamassa. Siellä sitten isketään kovemmin, Kallio lupaa.

 

Uusin numero