Mika Kallio pettyi aika-ajoon: ”Renkaat kuumenivat rajusti”

Suomalaiskuljettaja jäi 0,89 sekuntia paalulle ajaneesta Ajo Motorsportin Johann Zarcosta ja oli tuloslistalla kymmenes. Moto2-luokassa pelattiin muutenkin pienillä marginaaleilla, kun peräti 13 kuljettajaa jäi alle sekunnin päähän Zarcosta.

Suurimmat vaikeudet aiheutuivat lämpimästä säästä, jonka myötä pehmeämmän seoksen rengas ei toiminut yhtä hyvin kuin vapaiden harjoitusten viileämmissä olosuhteissa.

– Kelin ja radan lämpeneminen aiheutti sen, että meillä käytössä ollut pehmeämpi rengas kuumeni vähän liikaa, ja samalla myös pito heikkeni. Rengastoimittaja Dunlop kävi itseasiassa varoittamassa meitä, että meillä on vaarallisen korkeat, 120-140 asteen lämpötilat takarenkaissa. Muilla ei ilmeisesti samaa ongelmaa ollut, joten täytyy nyt selvittää mistä renkaiden noin raju kuumentuminen johtui, lähtöruutuunsa pettynyt Kallio kertoi.

– Muutama nopea kierros meni myös piloille ruuhkien vuoksi, mutta kyllä se on lisäksi myönnettävä, että omassakin ajossa on vielä parantamisen varaa. Tavoitteena oli päästä vähintään kolmanteen lähtöriviin ja yhdeksän nopeimman joukkoon, mutta se ei tänään onnistunut. Huomenna laitetaan kuitenkin taas kaikki peliin.

Aika-ajojen yhteydessä nähtiin mielenkiintoiset rataennätyksen rikkomistalkoot, kun peräti 16 kuljettajaa alitti viime vuonna tehdyn viimeisimmän ennätyksen. Kallion mukaan syy oli hyvin looginen.

– Ajat tällä radalla paranivat paljon, koska täällä on ajettu nyt enemmän kuin viime vuonna ja sitä myöten myös pitoa on enemmän. Enemmän olisin ihmetellyt jos tällaista kehitystä ei olisi ollut, itsekin ennätyksen alittanut Kallio sanoi.

Kallio ei halua juuri spekuloida sunnuntain kisatapahtumia etukäteen, mutta uskoo yltävänsä kärkikamppailuun.

– Pidempien vetojen kanssa myös pehmeämmät renkaat ovat meillä kuitenkin toimineet ihan hyvin, joten siinä mielessä lähden suhteellisen luottavaisena kisaan. Startti on jälleen tärkeä ja jos ensimmäinen kierros onnistuu hyvin sekä kärki ei pääse karkaamaan liian kauas, on meillä mahdollisuudet olla kisassa korkealla, luottavainen Kallio toteaa.

* Argentiinan GP:n aikataulu sunnuntaina:
15.40-16.00, Moto3-luokan warm up
16.10-16.30, Moto2-luokan warm up
16.40-17.00, MotoGP-luokan warm up
19.00. Moto3-luokan 3/18 MM-osakilpailu (21 kierrosta)
20.20, Moto2-luokan 3/18 MM-osakilpailu (23 kierrosta)
22.00, MotoGP-luokan 3/18 MM-osakilpailua (25 kierrosta

Uusin numero