Mika Kallio mukana lauantaina jääradan SM-avauksessa ”Vain voitto kelpaa”

Mika Kallio lensi tiistaina Malesian MotoGP-testeistä Suomeen osallistuakseen Seinäjoella järjestettävään jääradan SM-kauden avaukseen.

– Ennen Malesian keikkaa pääsin ajamaan neljänä päivänä jäällä, eli voin sanoa, ettei ihan kylmiltään tarvitse lähteä, mutta onhan tämän vuoden treenimäärä aika pientä ollut verrattuna aiempiin vuosiin, Kallio hymähtää.

Seinäjoen osakilpailu on todennäköisesti ainoa, johon kiireinen Kallio pääsee tänä vuonna mukaan.

– Pitkään arvoin, että pääsenkö tähänkään kisaan, mutta veljeni Vesan ja isäni Hannun avustuksella saadaan pyörät kuntoon. Tosin tuossa ne molemmat moottorit ovat vielä levällään, sekä 250cc- että 450cc-luokkiin osallistuva Kallio naurahtaa.

Viime vuonna Kallio joutui kiireidensä takia jättämään talven jäätaistot väliin, mutta vuodelta 2016 hänellä on hyvät muistot.

– Silloin voitin kaikki kisat, joihin osallistuin ja yhdessä tipuin kolmanneksi renkaan puhkeamisen takia. Tuskin se vauhti on mihinkään kadonnut, ja kalusto on sama kuin viimeksikin, mutta en osaa kuitenkaan yhtään sanoa, mikä muiden kavereiden vauhti nyt on. 

– Tuossa kun katselin lähtöluetteloa, niin aika paljon on nimet vaihtuneet vuosien varrella. Siellä ei ole enää Vehniäisen Karia, Silvastin Ekiä ja muita viivalla. Tuskin taso kuitenkaan on tippunut, siellä on vain uusia nimiä noussut kamppailuun ja se on hyvä, että saadaan vaihtuvuutta kilpailijoihin.

Vaikka Kallion jäätreenit ovat jääneet viime aikoina vähäisiksi, ei kilpailunhaluinen mies tyydy pelkkiin palkintosijoihin.

– Kyllähän sitä aina voitosta ajetaan, en mihinkään muuhun ole tyytyväinen. Olen kuitenkin sen verran vähän päässyt viime aikoina ajamaan jäällä, että kaikki on herran hallussa, kun sinne mennään.

Tänä vuonna vähintään viiteen MotoGP-osakilpailuun villillä kortilla osallistuva Kallio näkee jäärata-ajon erittäin hyödyllisenä myös ratamoottoripyöräilyyn.

– Kyllä jääradasta on apua sekä MotoGP-sarjaan että kaikkiin muihinkin lajeihin. Ajaa sitten mitä vain, niin tuntuma pysyy hyvin yllä myös off season -aikoina. Jäärata on kaikista lähimpänä RR:ää vauhdillisesti. Myös ajosilmä ja tilannetaju jäällä kehittyy jopa RR:ää paremmin, kun tilanteet tulee tosi nopeasti ja väännetään aina rajusti kuskien kanssa.

– Jääradalla mikään kierros ei ole samanlainen. Rata muuttuu erän aikana paljon ja sitä kautta pitää kehittää ajosilmää ja löytää puhtaita linjoja. Pyörä elää ja luistaa ja tekee eri juttuja koko ajan, niin kyllähän se kehittää eri osa-alueita kuljettajassa. Aina olen pitänyt jäärataa tosi hyvänä treeninä myös fysiikkapuolella. Jos ajaa paljon jäällä, niin huomaa aina, että on helpompi lähteä kesäkauteen. Toivoisin, että muidenkin lajien kuskit löytäisi jääradan. Siellä on aina ollut paljon RR-puolen kuljettajia, mutta vähemmän enduro- ja crossikuskeja. Toivottavasti tulisi jatkossa muidenkin lajien huippukuskeja viivalle, niin voitaisiin ottaa mittaa toisistamme. Uskon kuitenkin, että uusi lajiryhmäpäällikkö Aki Ajo on niin innostunut jääradasta, että hän tuo lisäpotkua lajille.

Kallio matkaa heti Seinäjoen jälkeen Thaimaahan seuraaviin MotoGP-sarjan virallisiin testeihin, jotka ajetaan ensi viikon perjantaina.

– Malesian testeissä verrattiin uutta pyörää viimevuotiseen. Huomattiin, että selkeästi on vielä tekemistä. Tietyt osa-alueet olivat kehittyneet viime vuodesta, mutta kun tehdas on yrittänyt nyt parantaa pyörän kääntyvyyttä, niin se onkin tuonut tullessaan sen, että keulan tuntuma eturenkaaseen on heikompi.

– Tehtaalla on ollut nyt kiire miettiä, miten ongelma saataisiin ratkaistua ennen Thaimaan testejä. Toivottavasti keksitään jotain, sillä tällä hetkellä ero kärkeen on liian iso, Kallio päättää.

MotoGP-sarja pyörähtää käyntiin Qatarista 18. maaliskuuta.
Jääradan SM-avaus ajetaan tulevana lauantaina Seinäjoella osoitteessa: Hamarintie 385, 60200 Seinäjoki. Harjoitus- ja aika-ajot starttaavat klo 09.30 ja kilpailuerät polkaistaan käyntiin klo 11.30.

Uusin numero