– Harvemmin olen 13 vuotisen urani aikana mistään tällaisesta kärsinyt, mutta nyt tämän kanssa painiessa on mennyt jo useampi päivä. Vaihdoimme juuri lääkitystä, joten toiveissa on, että huomiseen mennessä tämä olisi jo ohi.
Viikonlopun kisa on MM-pisteissä toista paikkaa pitävälle Kalliolle äärimmäisen tärkeä, sillä MM-kullan kohtalo saattaa ratketa jo tässä kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa.
Vaikka ongelmat renkaiden kestävyyden kanssa lienevätkin jo taka-alalla, on Kallion belgialaisella Marc VDS -tallilla kuitenkin vielä työsarkaa edessä Kalliota viime kisat vaivanneen takarenkaan pito-ongelman kanssa.
– Takarenkaasta häviää pito ja sen jälkeen loppukisa on yhtä selviytymistaistelua maaliin saakka. Ykkösjuttuna meillä onkin löytää siihen ratkaisu, jotta pystyisin ajamaan koko kisan täysillä läpi.
Moto2-luokan ensimmäiset vapaat harjoitukset käynnistyvät Phillip Islandilla perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa klo 03.55.