Mika Kallio ensi kaudella myös Superbike-pyörän sarviin?

Bike-lehden saamien tietojen mukaan on mahdollista, että Kallio ja hänen Marc VDS Racing-tiimikaverinsa, britti Scott Redding nähdään vierailevina tähtinä myös 1000-kuutioisen Superbike-luokan pyörän puikoissa.

Kuvion taustalla on Marc VDS:n tiimipäällikkö Michael Bartholemy, joka pyörittää GP-kiireiltään Endurancen MM-sarjassa kilpailevaa BMW Motorrad France-tiimiä.

Kyseisessä tiimissä kilpailevat ranskalaiset Sebastien Gimbert ja Erwan Nigon, sekä australialainen Damian Cudlin, joka on päässyt haistelemaan myös MotoGP-luokan ilmapiiriä keikkakuljettajana.

Alustavien tietojen mukaan Bartholemy on halukas ajattamaan Kalliota ja Reddingia Endurance-timinsä kalustolla. Tiettävästi mitään päätöksiä ei ole kuitenkaan vielä lyöty lukkoon siitä milloin ja missä tämä tapahtuisi. Kyseessä saattaa olla myös testisessio.

MotoGP-sarjan kiireistä kalenteria silmäiltäessä paras tilaisuus ajoittuisi heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Endurancen kauden kolmas osakilpailu, Suzukan 8 tunnin ajo ajoittuu heinäkuun 28. päivään.

Endurancen MM-sarjan muut osakilpailut ajetaan 20. huhtikuuta Magny Coursissa (Bol d’Or), 18. elokuuta Oscherslebenissä ja 21. syyskuuta Le Mansissa.

Kallio palaa talvitauon jäljiltä radalle 12.-14. helmikuuta Valenciassa, jossa ajetaan Moto2-luokan ensimmäinen virallinen testijakso. Kalex-pyöriä pistettiin viime viikolla kovalla tohinalla kuosiin belgialaistiimin toimesta.

Toinen virallinen testijakso odottaa vuoroaan 19.-21. helmikuuta Jerezissä ja kolmas jakso samalla radalla 18.-21. maaliskuuta. Lisäksi tiimi ajaa yksityistestit 14. maaliskuuta Albacetessa. MotoGP-sarja käynnistyy 7. huhtikuuta Qatarin Losailissa.

Redding ja Marc VDS-tiimin henkilökuntaa on tulossa ajamaan Kallion vieraana myös jäärataa Suomeen. Tuo tapahtuma ajoittuu toteutuessaan helmi-maaliskuun vaihteen tuntumaan.

* Kuvat: Marc VDS Racing
 

Uusin numero