Mika Kallio 20. lähtöruutuun Valencian GP:ssä

KTM:ää käskyttävä Kallio sijoittui MM-sarjan päätösosakilpailun aika-ajo 1:ssa sijalle 20 lukemin 1.32,092.

Kallio piti aika-ajossa viikonvaihteen tähän mennessä parasta vauhtiaan. Hän ajoi harjoituksissa nopeimmillaan ajan 1.32,772.

Kallio pystyi pitämään aika-ajossa kaksi kuljettajaa, eli Hondalla kilpailevan Tito Rabatin ja Ducatilla ajavan Yonny Hernandezin takanaan.

Aika-ajo 1:n kiireisin kuljettaja oli kaksi osakilpailuvoittoa tällä kaudella LCR-tiimin Hondalla saavuttanut Cal Crutchlow ajalla 1.30,544, josta uransa 33. kuninkuusluokan MM-osakilpailuun vuorostaan villin kortin kuljettajana valmistautuva Kallio jäi 1,548 sekuntia.

MotoGP-luokan 12 ensimmäistä lähtöruutua ratkaistaan aika-ajo 2:ssa.

Uusin numero