Mika Ahola taisteli toiseksi

Hyvän suomalaispäivän täydensi BMW:n endurotallin Juha Salminen kiilaamalla E2-luokassa neloseksi. Suomalaiskolmikko löytyy myös päivän yleiskilpailun kärkikymmeniköstä. Ahola oli viides, Salminen kahdeksas ja Remes kymmenes.

Mika Aholan päivä synkkeni ensimmäisellä Extreme testillä, kun pyörä otti ja sammui. Myös irti päässyt katsojan koira vei Aholan pätkäajasta muutaman sekunnin. Ahola kiri lopulta yli 40 sekunnin eron puoleen ja kipusi nelostilalta hopealle viimeisten maastokokeiden onnistumisen myötä.

–Olen erittäin tyytyväinen päivääni, sanaili Ahola ja muisteli kohtalon hetkiä extreme-pätkällä.

–Kivikko oli aamulla märkää ja minulla oli vaikeuksia pidon kanssa. Päätin ottaa varman päälle ja ajaa pahat paikat kakkosella. No siinä kävi sitten niin, kuin arvata saattaa, että tumppasin pelit sammuksiin. Kun se vihdoin käynnistyi ilmestyi eteeni irrallaan juokseva koira, enkä hellinyt sen päälle ajaa. Tyytyväinen olen siihen, että pystyi kipuamaan kakkoseksi, summasi Ahola.

E2-luokan voittoon ajoi Aholan pahin kilpakumppani, KTM-tallin espanjalaispilotti Ivan Cervantes. Italian Thomas Oldrati oli kolmas 0,15 sekuntia Juha Salmista nopeampana. Husaberg-tallin suomalaispilotti Valtteri Salonen kiri yhdenneksitoista ja BMW:n Marko Tarkkala kahdenneksitoista. Ahola ja Cervantes jakavat sarjajohdon ja Salminen kipusi kolmanneksi. Salonen löytyy sijalta 13 ja Tarkkala on seuraava.
Yleiskilpailun ykkönen löytyi sunnuntaina E1-luokasta. Husqvarnan ranskalaispilotti Antoine Meo oli 11 sekuntia nopeampi kuin yleiskilpailun kakkonen, E3-luokan ykkönen, brittiajaja David Knight.

Luokassaan Meo oli suorastaan ylivoimainen lataamalla tulostaululle reilun 51 sekunnin eron. Toiseksi kiilasi viimeisten erikoiskokeiden ansiosta voittajan maanmies Johnny Aubert. KTM-tallin pilotti oli lopulta vain 5 sekuntia kiireisempi tiimikaveriaan Remestä. Matti Seistola vierasti edelleen kivikkoista ja vaikeaa Extreme-koetta, eikä kyennyt kyytimään Husqvarnaansa seitsemättä sijaa korkeammalle. Jari Mattila selvitti sunnuntain kilpailun kunnialla ja kiilasi Seistolan perässä kahdeksanneksi. Meo johtaa sarjaa ennen Aubertia ja italian Christobal Guerreroa. Seistola on kuudes ja Remes seitsemäs. Jari Mattila löytyy sijalta kymmenen.

E3-luokassa tultiin maaliin selvin eroin. Italialainen KTM-pilotti Simone Albergoni hävisi voittaja Knightille puoli minuuttia ja kisan kolmonen, ranskalaispilotti Christophe Nambotin 44 sekuntia. Suomen Oskari Kantonen sinnitteli vatsavaivaisena yhdenneksitoista. Knight johtaa ison luokan sarjaa ennen Nambotinia ja Albergonia. Kantonen on yhdentenätoista.

Kahdeksan kisaviikonloppua käsittävä Enduron MM-sarja jatkuu reilun kuukauden kuluttua Italiassa.