Mestaruus ei muuta Marquezin arkea: ”Siivoan yhä huoneeni”

Marquez vieraili myös maanantaina ratavarikolla, mutta Honda RC213V sai käskyttäjänsä tavoin yhden ansaitun huilipäivän.

– Mestaruujuhlat venyivät vähän pitkäksi muutamien drinkkien myötä. Siis Red Bull-drinkkien, täsmensi tittelin 20 vuoden ja 226 päivän ikäisenä historiallisesti viimeistellyt Marquez kestohymy kasvoillaan.

Marquez kiertää tuttua, neljän kilometrin mittaista rataa tiistaina ja keskiviikkona, jonka jälkeen juhlat saavat jatkua kotipuolessa. Pohjat sielläkin suunnalla ovat kunnossa aiempien piikki- ja Moto2-luokkien mestaruuskekkereiden muodossa.

– Testaamme Valenciassa sitä samaa pyörää, jota pääsimme kokeilemaan jo taannoin Misanossa. RC123V on jo nyt erittäin hyvä pyörä, mutta ainahan parantamisen varaa on olemassa.

Marquez myönsi, että vei oman aikansa, ennen kuin sisäisti olevansa maailmanmestari. Hulabaloo kävi siksi kovilla kierroksilla ja kaikilla tahoilla Valencian huipennuksen jälkeen.

– Alan nyt ymmärtää mestaruuden seurauksia. Ainakaan arjessani niitä ei tule näkymään. Asun edelleen perheeni ja veljeni kanssa. Ja minulla on siinä tiimissä tietenkin omat velvollisuuteni. Siivoan huoneeni ja pöytäni aivan varmasti jatkossakin, virnisti tunnetusti perhekeskeinen Marquez.

”Isolla riskillä”

Aggressiivisen ajotyylin ilmentymä Marquez runttasi upealla rookie-kaudellaan käytännössä miltei kaikki mahdolliset ennätykset romukoppaan.

Limiitillä mentiin ja äärirajoja etsittäessä ei kolhuilta vältytty. Välillä leukakin näytti itsensä Mike Tysonin muotoilemalta.

Marquez peittosi ainoan uhkaajansa, ex-mestari Jorge Lorenzon paitsi pisteissä, myös kauden kaadoissa: 15-3. Hän välttyi silti pahemmilta loukkaantumisilta. Toisin kävi Lorenzolle ja Dani Pedrosalle solisluiden rusahdellessa karmeiden ilmalentojen kivenkovissa alastuloissa.

Marquezin tallikaveri Pedrosa pukeekin mestarin meiningin sanoiksi tähän tyyliin: näyttää että hän olisi aina kaatumaisillaan, mutta yleensä hän ei sitten kaadukaan.

– Otin ensimmäisissä kisoissa isoja riskejä. Löysin kuitenkin sen jälkeen rajani ja en mielestäni ottanut kauden puolivälistä lähtien sen enemmän riskiä kuin muutkaan, kuittaa Marquez.

Jo tässä vaiheessa on selviö, että karussa ollut trio Marquez-Lorenzo-Pedrosa muodostaa myös ensi kaudella mittarin muille. Lorenzon tallikaverin Valentino Rossin vauhti ei ikävä kyllä ainakaan pitkässä juoksussa näytä enää riittävän nuorempien haastamiseen.

– Vuodet vierivät, aika kuluu nopeasti ja taso nousee koko ajan, muotoilee Marquez jättämällä kuninkuusluokan seitsenkertaisen mestarin Rossin nimen lausumatta.

Sukupolvi vaihtuu

Marquez osoitti, että nuori kaarti nousee kenties aiempaa kypsempänä MotoGP-luokkaan. Ja hän tietää sekä tuntee, että sieltäkin suunnalta on haastetta luvassa. Jos ei vielä heti kaudella 2014, niin ainakin hyvin pian sen jälkeen.

– Ensi kaudella MotoGP-luokkaan tulevat Moto2:n entiset kilpakumppanini Pol Espargaro sekä Scott Redding ja kenties kolmen vuoden kulutta nuorempi veljeni Alex. Se on kuitenkin selviö, että Jorge ja Dani ovat jatkossakin päävastustajiani. Parhaana päivänään molemmat ovat voittamattomia.

Marquez on viimeistellyt mestaruudet MotoGP-sarjan kaikissa kolmessa luokassa. 125-kuutioiset tosin korvasivat tässä mielessä nykyisen Moto3:n.

– Kaikki luokat ovat vaikeita. MotoGP:ssä ei tosin nähdä vastaavia ”nujakoita” kuin enemmän kuljettajia kattavissa Moto2:ssa ja Moto3:ssa, mutta täällä sinun pitää kuitenkin taistella täysillä välittömästi startista lähtien. Esimerkiksi Moto2:ssa kisan ensimmäinen puolisko voi mennä odotteluksi ja pelkäksi kyttäilyksi, ennen kuin ratkaisuja aletaan tehdä.

Marquezin maailmanmestaruus sai maailmalla ison mediahuomion. Vastaavaa ei voi tapailla hänen lisäkseen lajista kukaan muu kuin Rossi.

– Totta puhuakseni en lue paljokakaan lehtiä. Mutta näin, että Emilio Alzamora (mangeri) oli tältäkin osin erittäin iloinen, naureskeli Marquez.

Hondalle Dream Team
Marquez-Lorenzo?

Marquezilla on nykyisestä sopimuksestaan edelleen vuosi 2014 jäljellä. Sama pätee Pedrosaan ja Yamaha-kaksikkoon Lorenzo-Rossi.

Ensi vuosi tulee merkitsemään taas loputontota spekulointia kauden 2015 kuljettajakuvioista. Ja se ruletti on pyörähtänyt käyntiin jo nyt.

Lorenzo torjui aikanaan Hondan tarjouksen ja Pedrosa sai pitää paikkansa. Honda ei ole kuitenkaan luopunut toivosta. MotoGP-projektin nokkamies Shuhei Nakamoto vahvisti Valenciassa, että Lorenzo tulee saamaan Hondalta uuden tarjouksen.

Jos Yamahan mieheksi ikiajoiksi julistautunut Lorenzo täkyyn tarttuu, niin Hondalla on silloin koossa varsinainen Dream Team. Marquezin jatkosopimusta voidaan näet pitää jo tässä vaiheessa kiveen kirjoitettuna.

– Marquez ajaa Hondalla niin kauan kuin me olemme sarjassa mukana!, pauhaa tiimipäällikkö Livio Suppo aina uskottavalla bassollaan.
 

Uusin numero