Mestarisuosikki Knight ei noteeraa Tarkkalaa haastajalistallaan

Kokenut Tarkkala palasi Betan myötä tehdaskuljettajaksi ja siitä ei ole kysymystäkään, etteikö hän pystyisi palaamaan taitojensa puolesta myös mitalikantaan.

Se suurin kysymys tuleekin tässä: miten Tarkkala saa Betan pelittämään ja vastamaan ensisijaisesti KTM- ja Husaberg-kuljettajien vauhtiin?

Kolminkertainen maailmanmestari, kolme senttiä pitempänä ja kaksi kiloa loppilaista Tarkkalaa painavampana Mansaaren jättiläiseksi mainostettu David Knight on tehnyt toivon mukaan pahan arviointivirheen ja karhunpalveluksen itselleen jättämällä mainitsematta suomalaisen nimeä haastajalistallaan.

Harkitusti tai epähuomiossa – sama se. Vähintään mitalia mielivän Tarkkalan taistelutahtoa ja sisua se taatusti lisää. Jos rauhallisen oloisen haastajan pinnan alla ei kuohu, niin ainakin adrenaliini siellä kohisee.

KTM-kuljettaja Knight ei ole jättänyt kenellekään epäselväksi sitä, kuka on ensi viikonvaihteena Chilen Talcassa käynnistyvän MM-kauden suosikki. Viime kaudella kahden lonkkaleikkauksen vuoksi mahdollisuutensa menettänyt Knight on kertonut, että hänelle ei kelpaa mikään muu kuin maailmanmestaruus.

Knightin remontoidulla lantiolla tuskin voitetaan sumuisen saarivaltakunnan ”Tanssii Tähtien kanssa” -kisaa, mutta rouheammilla estradeilla siitä ei ole ainakaan hänen omien sanojensa mukaan enää mitään haittaa.

Knight nostaa enduro21.com-sivuston haastattelussa pahimmiksi uhkaajikseen ranskalaisen tiimikaverinsa Christophe Nambotin ja ruotsalaisen, myös hallikaudella hyvää jälkeä tehneen Husaberg-kuljettaja Joakim Ljunggrenin.

– Uskon, että he ovat kaksi kovinta vastustajaani, mutta toivon, että olen itse vieläkin kovempi. Christophe saattaa olla se suurin uhkani. Hän todisti sen jo viime kaudella taistellessaan Mika Aholan kanssa, toteaa Knight.