Mellin ja Kantonen ajoivat voittoon Messilän rinteillä

Salpausselän Moottorikerhon perinteinen Vesijärven pariajo lasketeltiin Messilässä aurinkoisessa ja helteisessä kelissä. Ennakkoon kovimman parin muodostanut Miko Mellin ja Oskari Kantonen kaasuttivat voittoon. Toiseksi ajoivat Roni Nikander ja Teemu Latostenmaa ja kolmanneksi Kim Teikari ja Juha-Pekka Tirkkonen.

– Aika vähillä harjoitustunnilla lähdettiin kilpailuun, Kantosen Oskari vielä vähemmillä kuin minä. En aja cross countrya ja ennen seuraava SM-kilpailua ei ollut muita vaihtoehtoja, joten oli kiva kun Oskari lähti tänne kaverikseni. Olen tosi tyytyväinen, reitti oli pirun hyvä. Ei ollut liian vauhdikasta, piti pysyä linjoilla eikä auttanut riehua, Mellin kertoi hyvävoimaisena, vaikka urakoikin kahdeksasta kierroksesta viisi.

Kilpailu-uransa päättänyt Kantonen kertoi suostuneensa pariajoon huumorimielellä, eikä katunut lupautumistaan.

– Ajamiseen on tullut järkeä sitten ajouran, joten otin paljon varovaisemmin. Mutta mua ei ohittanut kukaan, iloitsi nykyään vain leirikouluttajana pyörän päällä viihtyvä Kantonen ja aprikoi ajavansa talvella yhdelläkin yhden kilpailun.

Leffalipat veivät voiton

Saksan cross country -sarjassa toisena oleva Roni Nikander antoi muille tasoitusta, sillä hänellä oli parinaan nuori B-luokan kuljettaja Teemu Latostenmaa. Pari oli ajamassa voittoon, kunnes Nikander ajoi syvässä spoorissa olleeseen maakiveen toiseksi viimeisen kierroksen loppu puolella. Pari vaihtoi pyörän rikkouduttua lennossa kuljettajaa viimeiselle kierrokselle.

– Jarrutin samalla linjalla kuin muillakin kierroksilla, mutta nyt osuin kiveen ja lensin stongan yli kuin hidastetussa filmissä. Vaikka vauhtia ei ollut kovin paljon, katkesi vaihdepoljin ja pakoputki meni täysin lyttyyn Vaihteista jäi sisään varmaan kolmonen, mutta pyörä ei oikein kulkenut. Siihen asti oli hyvä kisa, hyvää harjoitusta ja iskaritestiä, Nikander kertoo.

Latostenmaan kisajännitys haihtui oman ennakkoon sovitun ajo-osuuden jälkeen, ja yllätyslähdön tuottaman adrenaliinin voimalla hän kaasutti minuuttia nopeamman kierrosajan kuin edellisellä setillä. Parin taktiikkana oli ajaa alussa eroa muihin ja Nikander ajoi kolme kierrosta perätysten.

Latostenmaa yritti olla päästämättä SM-kärkikuljettajia karkumatkalle kahden kierroksen ajan, jonka jälkeen Nikander olisi ajanut viimeiset kolme kierrosta. Suurin osa pareista vaihtoi kuljettajaa tiheämmin.

– Nyt meni älyttömän hyvin. Enää ei jännittänyt yhtään ja mielestäni perääni lähteneet eivät saaneet minua enää kiinni, Latostenmaa huokui tyytyväisenä hopeaa tuoneen viimeisen kierroksen jälkeen.

Koskinen naisten nopein

Veteraani- ja C-luokat ehtivät kiertää yhdeksän kilometrin reittiä kuuden kierroksen verran.

Veteraanien nopein pari oli Sami Salonen ja Hannu Heikkilä. Saloselle aamun kolme omaa kierrosta kävi hyvästä lämmittelystä, kun hän jatkoi helteisen päivän urakkaa iltapäivällä ja kaasutti Mika Koskenlaakson kanssa A-luokassa sijalle 11.

Veteraanien toiseksi ajoivat pari Tommi Jarkkola ja Jaakko Karikuusi ja kolmanneksi Jukka Pahkamäki parinaan Karri Tikkanen.

C-luokassa kiireisintä vauhtia pitivät Kenneth Lindroth ja Petri Åfeldt. Toiseksi kaasuttivat kotikisassaan Markus Kokkonen ja Joni Saarinen ja kolmanneksi Mäntsälän Henri Almark ja Orimattilan Joonas Hoven.

Naiset ajoivat pariajon yhteydessä Lady Cup -sarjan osakilpailun. Sarjaa johtava Hanna Mertsalmi ajoi tänään toiseksi Taru Koskisen ollessa naisten nopein. Kolmanneksi ehti Esmeralda Vesterinen. Kärkinaisista Sanna Kärkkäinen ja Marita Nyqvist eivät osallistuneet kilpailuun loukkaantumisten johdosta.

Tulokset:
A-luokka 8 kierrosta:

1. Oskari Kantonen ja Miko Mellin 1:53.58
2. Teemu Latostenmaa ja Roni Nikander 1:54.47
3. Kim Teikari ja Juha-Pekka Tirkkonen 1:56.19

B-luokka 8 kierrosta:
1. Kari Hermunen ja Toni Paakkinen 2:00.14
2. Mikko Leppänen ja Jukka Mäiseli 2:00.26
3. Jukka Mäiseli ja Mikko Miettinen 2:02.17

Veteraanit 6 kierrosta:
1. Sami Salonen ja Hannu Heikkilä 1:34:11
2. Tommi Jarkkola ja Jaakko Karikuusi 1:35.27
3. Jukka Pahkamäki ja Karri Tikkanen 1:36.39

C-luokka 6 kierrosta:
1. Kenneth Lindroth ja Petri Åfeldt 1:39.20
2. Markus Kokkonen ja Joni Saarinen 1:39.58
3. Henri Almark ja Joonas Hoven 1:40.19

Naiset 4 kierrosta:
1. Taru Koskinen 1:08.04
2. Hanna Mertsalmi1:09.51
3. Esmeralda Vesterinenpa 1:12.33

Uusin numero