Melissa Mäntylä neljänneksi Hollannissa

Melissa Mäntylä ajoi Hollannissa hyvillä sijoituksilla ollen EMX Women 125 -luokan yhteistulosten 4.

WS Junior Racing Team -kuljettaja Melissa Mäntylän kansainvälinen kilpailukausi jatkui viikonloppuna Hollannissa Valkenswaardissa EMX Women luokan toisessa osakilpailussa. Ensimmäinen naisten osakilpailu ajettiin Tanskassa, missä Melissa oli EMX Women 125 -luokan 3.

Hollannissa ajettiin viikonlopun aikana motocrosskauden toinen naisten EM-osakilpailu. Sää oli keväisempi ja lämpimämpi kuin Suomessa. Lauantaina ajetussa vapaissa harjoituksissa rataan tutustumisen aikana Melissa kaatui, lensin tangon yli, pää ja polvi saivat hiukan osumaa. Aika-ajo kumminkin sujui ihan hyvin. Melissa oli oman ryhmän 9. 

Valkenswaardin motocrossrata on keskikova hiekkarata, missä pyörien keskinopeus on suhteellisen kova. Sunnuntaina oli vapaat harjoitukset aamusta ja sää hiukan viileämpi eilisestä. Melissan ajo oli ihan hyvää eikä eilinen kaatuminen isommin vaikuttanut ajoon.

Ensimmäisen erän lähtö puomilta oli ihan hyvä, vaikka vaihteiden kanssa oli pientä säätöä. Melissa oli lähdöstä sijalla 23. Erän aikana sijoitus muuttui muutaman sijan välillä ajon aikana. Eräsijoitus maalissa 22.

Toisessa erässä lähtö oli parempi ja Melissa nousi lähdöstä sijalle 16. Ajorytmi oli heti parempi, vaikka muutama sija tuli alkukierrosten aikana takkiin. Kova erä, painetta koko erän ajan ja kuljettajien taso oli Hollannissa paljon kovempi, kun Tanskassa. Eräsijoitus maalissa 19.

EMX Women 125 -luokan yhteistuloksissa Mäntylä nappasi neljännen sijan.

Melissa Mäntylän seuraava kilpailu on 20.-21.4. Ruotsin mestaruussarjan osakilpailu Sakstorpissa.

Tulokset

Teksti: Melissa Mäntylän tiedotus, kuva: Mäntylän albumi

Uusin numero