Max Biaggista MotoGP -legenda

250-kuutioisten maailmanmestaruuden neljästi peräkkäin voittanut Max Biaggi on valittu MotoGP-kuljettajien Hall of Fameen.

Max Biaggi on nyt virallisesti MotoGP -legenda. Biaggin valinta MotGP Hall of Fameen julkistettiin Mugellon MotoGP-osakilpailun aattona. Dornan toimitusjohtaja Carmelo Ezpeleta luovutti Biaggille MotoGP Legend -mitalin perjantain seremoniassa, jossa oli paikalla runsas joukko ratamoottoripyöräilyn kuuluisuuksia ja lisäksi tilaisuudessa kuultiin Monacon prinssi Albertin videotervehdys.

Biaggi aloitti kilpailemisen vasta 18-vuotiaana. Vuonna 1991 hänet nähtiin ensimmäistä kertaa GP-kisassa ja samana vuonna hän myös keräsi ensimmäiset pisteensä 250-kuutioisten luokassa. Ensimmäinen voitto tuli seuraavalla kaudella ja ensimmäisen mestaruutensa hän voitti 1994. Varttilitraisten luokan mestaruuteen Biaggi ajoi neljä kertaa peräkkäin. Mestaruuksista kolme ensimmäistä tuli Aprilialla ja viimeinen Hondalla. 

Vuonna 1998 Biaggi nousi 500-kuutioisiin ja voitti heti debyyttikilpailunsa. Se on temppu, jota kukaan ei ole sen jälkeen pystynyt tekemään. Kahdeksan kautta kuninkuusluokassa, ja joka vuosi Biaggi oli pisteissä viiden parhaan joukossa. Kuninkuusluokan mestaruutta Biaggi ei ikinä voittanut, mutta ajoi MM-pisteissä kolme kertaa toiselle sijalle. Ura 500-kuutioisissa päättyi vuonna 2005, mutta Biaggin kilpailu-ura oli vielä kaukana päätöksestään. MotoGP-sarjasta hänelle jäi muistoksi yhteensä 42 voittoa (joista 13 kuninkuusluokassa) ja 111 palkintopallisijoitusta sekä 56 paalupaikkaa. 

Biaggi siirtyi Superbike-luokkaan, jossa hän ajoi maailmanmestaruuteen kahdesti, vuosina 2010 ja 2012.

Uusin numero