Maverick Vinales raivona Yamahalle: “Todella negatiiviset fiilikset”

Vielä Austinissa kaikki oli hyvin ja Vinales lähti Jereziin erittäin positiivisilla fiiliksillä. Jerezin kuumuudessa hänellä ja tallikaveri Valentino Rossilla oli kuitenkin isoja ongelmia vauhdin ja takarenkaan pidon kanssa.

Vinales ajoi kilpailussa pitkään jopa Top10:n ulkopuolella, mutta lopun joukkokolari nosti hänet sijalle seitsemän. Se ei lämmittänyt lainkaan.

“Viikonlopussa ei ollut mitään hyvää, siitä jäi todella negatiiviset fiilikset. Austinin jälkeen tuntui mahtavalta, koska otimme ison askeleen oikeaan suuntaan. Mutta Jerezissä totuus iski vasten kasvoja”, Vinales kertoo.

”Pyörämme on nyt todella kaukana muista kärkitalleista. Ajoin mielestäni limitin ylikin, ihan 110-proenttisesti, ja silti tulos oli todella kehno. Juuri nyt tunnelmat ovat todella synkät.”

Vinalesin tunnelmia ei varmasti nostattanut se, että hän joutui taistelemaan kilpailussa satelliittikuskeja kuten Nieton Alvaro Bautistaa ja Marc VDS:n rookieta Franco Miorbidellia vastaan.

”Morbidelli ajoi kyllä fantastisen kilpailun, mutta meidän paikkamme ei ole todellakaan tuolla taistelemassa näiden kuljettajien kanssa. Meidän pitäisi olla joka radalla taistelemassa podiumista ja voitoista.”

Vinalesin – kuten Rossinkin – syyttävä sormi osittaa Yamahan tehtaan suuntaan.

”Olen hokenut 10 kuukautta samaa asiaa: minulla ei ole pitoa. 10 kuukautta! Tämä on täysin mahdottoman tuntuista, kun radan lämpötila on korkea, menetämme pidon saman tien”, Vinales tuskaili.

Jerezin kilpailun jälkeiset testit olivat nekin Yamahalle raju pettymys.

”Emme saaneet ratkaistua siellä yhtäkään ongelmaa”, Vinales totesi tylysti.
 

Uusin numero