Maverick Vinales puristi paalulle Yamahalla: ”Itseluottamukseni kasvaa koko ajan”

Vinales oli aika-ajon ykkönen 0,162 sekuntia ennen MM-sarjan kärkinimeä Ducatin Andrea Doviziosoa.

– Uskon, että pystyn ajamaan huomenna tällä samalla itseluottamuksella. Hyvän alkukauden jälkeen oli hankalaa, mutta nyt tuntuu siltä, että aina kun menen pyörän päälle, fiilis on entistä parempi, Vinales sanoi.

Myös Dovizioso oli tyytyväinen päivän ajoonsa.

– Olen todella iloinen kakkossijasta, tunnen, että olemme nyt erittäin kilpailukykyisiä. Sain erinomaisen kierroksen uusilla renkailla, mutta ei se täydellinen kierros ollut. Silti se riitti kakkospaikkaan, joten pitää olla oikein tyytyväinen, Dovizioso sanoi.

Hallitseva maailmanmestari Hondan Marc Marquez oli kolmas 0,197 sekuntia paalupaikasta. Hän oli ajanut paalulle neljässä edellisessä GP:ssä. Marquez ajoi aika-ajossa rajusti ulos.

 Takarengas ei toiminut siinä kohdassa ja menin leveäksi, sitten etupyörä lähti alta ja menetin pyörän hallinnan. Olen kuitenkin ihan kunnossa ja odotan innolla sunnuntain kilpailua.

Uusin numero