Marquezin takaa-ajajilla toivoton tehtävä Teksasissa

Tripla täydentyi myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa tavalla, joka ei jättänyt jossitteluille sijaa.

MM-sarjan avauksessa kaksi viikkoa sitten Qatarissa viidenneksi jätetty Marquez ei enää mieliradallaan virheisiin sortunut, vaan vei Hondaa siihen tahtiin, missä muilla ei ollut mitää jakoa.

Marquez kontrolloi kisaa mestarillisesti jo hyvissä ajoin kärkipaikalle noustuaan.

– Olen ollut aina vahva Austinissa ja tämä oli todella tärkeä voitto Qatarin taphtumien jälkeen. Otin alussa rauhallisesti ja pyrin säästämään renkaita. Taktiikka toimi täydellisesti, iloitsi Marquez.

Qatarin GP:n voittaja Valentino Rossi yritti ottaa Yamahallaan karkulaista kiinni siinä kuitenkaan onnistumatta. Eturenkaan kulumista harmitellut Rossi huomasi kuitenkin jo hyvissä ajoin, että hänen oli parempi keskittyä taisteluun Ducati-kuljettajia vastaan.

Siinä väännössä Rossi joutui pettyneenä – MM-pistejohdostaan huolimatta – taipumaan kahdeksalla kymmenyksellä Andrea Doviziosolle. Marquez puolestaan ehti ruutulipulle 2,354 sekunnin erolla ennen Doviziosoon.

Rossin tiimikaveri Jorge Lorenzo nousi kisan loppupuolella neljänneksi Ducatin Andrea Iannonen ohi.

Bradley Smith puolestaan piti Yamahan satelliittitiimin pyörällään LCR Hondan Cal Crutchlowin takanaan.

Aleix Espargaro ja Maverick Vinales kuittasivat sijat 8 sekä 9, joista Suzukin leirissä oltiin todella tyytyväisiä. Syystäkin.