Marquezin Moto2-mestaruus katkolla ikävien muistojen Sepangissa

Viime sunnuntaina Japanin Motegissa Moto2-luokan kauden 14. osakilpailun Suter-pyörän puikoissa nimiinsä vienyt Marquez saapui Sepangiin turvallisessa 53 pisteen johdossa maanmieheensä, Kalexilla Mika Kallion tavoin kilpailevaan Pol Espargaroon nähden.

MotoGP-luokkaan ja Hondan tehdastiimiin ensi kaudella siirtyvä Marquez varmistaa mestaruuden jo kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa, jos hän sijoittuu Espargaron edelle tai vaihtoehtoisesti, jos Espargaro ei pysty kaventamaan eroa enemmän kuin kolmella pisteellä.

Marquezilla on tältä kaudelta plakkarissaan jo kahdeksan osakilpailuvoittoa, eli viisi Espargaroa enemmän.

Marquezilla on tosin kaikkea muuta kuin mukavia muistoja Sepangissa. Hän taisteli viime kaudella nimenomaan juuri Malesian osakilpailuun asti Moto2-luokan mestaruudesta yhdessä saksalaisen Stefan Bradlin kanssa.

Marquez kaatui kuitenkin kohtalokkaasti ja pitkälti lippumiesten karkean virheen vuoksi ensimmäesissä harjoituksessa, minkä jäljiltä häneltä jäi koko loppukausi ajamatta. Bradl paineli mestariksi ja pitkään tämän vuoden puolelle asti silmäänsä potenut Marquez kuittasi hopeaa.

– Voin olla mestari jo tulevana viikonvaihteena, mutta valmistaudun Sepangiin silti täysin samalla tavalla kuin muihinkin kilpailuihin, eli pistän 100-prosenttia peliin heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien, sanoo pisteissä kuudentena olevan Kallion Japanin GP:n toisessa treenissä tylysti radalta teilannut Marquez.

Marquez antaa ymmärtää, että hänellä ei ole tarvetta hätiköidä Sepangissa.

– 53 pisteen etu on vahva tässä vaiheessa, kun jäljellä on enää kolme kisaa. Ei minulla ole väliä, kruunataanko minusta mestari Malesiassa, Australiassa tai Valenciassa. Tärkeintä on, että minusta tulee mestari. Tietenkin sen parempi, mitä nopeammin, huikkaa Marquez.

Ajo Motorsportin
Cortese vahvoilla

Ajo Motorsportin nykyisellä ässällä, eli KTM:n tehdastiimin saksalaisella Sandro Cortesella on hänelläkin mainio tilaisuus viheltää peli puolestaan Moto3-luokan mestaruuden osalta poikki Malesiassa.

Motegissa tittelistä kolmen mutkan päähän kärjestä kaaduttuaan jäänyt Cortese saapui Sepangiin 56 pisteen etu puolellaan espanjalaiseen Maverick Vinalesiin. FTR Hondalla kilpailevan Vinalesin maanmiehen, ensi kaudeksi suomalaistalliin siirtyvän Luis Salomin ero Corteseen on 61 pistettä.

Corteselle riittää siis kolmesta jäljellä olevasta kisasta 20 pistettä mestaruuteen. Tuo pistemäärä ja sen myötä mestaruus on korjattavissa talteen sijoittumalla toiseksi Sepangissa.

Cortesen tehtävää ainakin hieman helpottaa se, että Kalex KTM:llä kiitävä Salom kärsii Sepangissa aika-ajotulokseen nähden viiden pykälän pudotuksen kisastartissa. Rangaistus rapsahti, kun hän kilkkasi vastaavalla pyörällä etenevän saksalaisen Jonas Folgerin keulilta hiekoille Motegin kisan päätöskierroksen alussa.

Lorenzolla teoreettinen
sauma mestaruuteen

Myös MotoGP-luokan mestaruus on ensimmäisen kerralla katkolla Sepangissa. Se tosin edellyttää Yamahan Jorge Lorenzolta voittoa ja samalla Hondan Dani Pedrosalta totaalista epäonnistumista.

Lorenzo johtaa sarjaa 28 pisteellä, mutta kovassa iskussa oleva Pedrosa on vienyt viidestä viimeisestä kisasta nimiinsä neljä. Voitosta tilille kilahtaa 25 pinnaa.

Lorenzo voitti kuninkuusluokan mestaruuden vuonna 2010. Pedrosalta suurimman luokan mestaruus vielä puuttuu.

 

– Nautin ajamisesta ja tavoittelen voittoja ottamatta paineita muusta, Pedrosa viittaa mestaruusmahdollisuuksiinsa.

Uusin numero