Marquezille yksi rangaistuspiste lisää Aragonin GP:n tapahtumista

Marquez osui Aragonin kisassa tallikaverinsa Dani Pedrosan pyörään. Kosketus oli pieni, mutta Pedrosan pyörän luistonestojärjestelmä vaurioiutui, mikä aiheutti hetkeä myöhemmin hänen kaatumisensa.

Näyttävistä, mutta myös aggressiivisista otteistaan tunnetulla Marquezilla oli pohjalla kaksi ranngaistuspistettä, jotka langetettiin hänelle Silverstonen kisan warm up’issa. Marquez ei hiljentänyt silloin vauhtiaan keltaisista lipuista huolimatta.

Marquezin kolme pistettä eivät vielä vaikuta hänen lähtöpaikkaansa Malesian osakilpailussa. Jos pisteitä on koossa neljä kappaletta, niin kuljettaja pudotetaan lähtöruudukossa kylmästi koko letkan hännille.

Aragonin tapahtumat merkitsivät kuitenkin edelleen myös sitä, että Hondalta otettiin pois Marquezin voiton myötä tulleet 25 merkkimestaruuspistettä. Yamaha vaanii Hondaa tämän johdosta vain yhden pisteen päässä.

Marquez johtaa sarjaa ennen neljää viimeistä osakilpailua 39 pisteen erolla Yamahan Jorge Lorenzoon. Kolmantena oleva Pedrosa on jäänyt kärjestä jo 59 pistettä.

– Pidän Sepangin radasta. Sepang oli oikeastaan se ensimmäinen paikka, jossa pääsin testaamaan kunnolla MotoGP-luokan pyörää. Katsotaan nyt, mitä olen oppinut tämän kauden aikana, tuumi Marquez.

Lorenzo myöntää, että mestaruuden uusiminen alkaa vaikuttaa hankalalta.

– Vaikealtahan tuo näyttää, mutta loppuun asti taistellaan. Kaikki on sittenkin yhä vielä mahdollista, Lorenzo lähetti terveisensä Marquezille.

Malesian GP:n voittoa puolustava Pedrosa loukkasi lonkkansa Aragonin tällissä.

– Se oli niin kipeä, että en pystynyt kävelemään kolmeen päivään. Nyt näyttää kuitenkin jo paljon paremmalta. Uskon olevani tältäkin osin täydessä kunnossa Sepangissa.

Uusin numero