Marquezille uran ensimmäinen paalupaikka MotoGP-luokassa

Vielä kolmannessa harjoituksessa rajusti Hondallaan kaatunut 20-vuotias Marquez ei jättänyt aika-ajossa mitään sijaa jossitteluille.

Marquez paineli paalupaikalle lukemin 2.03,021 peitoten toiseksi ajaneen tiimikaverinsa Dani Pedrosan 0,254sekunilla.

– Tiesin aika-ajoon lähtiessäni, että minulla on kaikki mahdollisuudet paalupaikkaan. Olin samalla tietenkin myös varuillani, sillä nopeita kuljettajiahan riittää. Iloitsen paalupaikasta, mutta se tärkein, eli sunnuntain kisa on vielä edessä, toppuutteli kuninkuusluokan historian kaikkien aikojen nuorin paalupaikkamies.

Sunnuntain kisan eturivin täydentää pohjista Yamahallan jo 1,079 sekuntia jäänyt hallitseva mestari ja kauden kaksi viikkoa sitten ylivoimaisella voitolla Qatarissa käynnistänyt Jorge Lorenzo.

– Emme pystyneet vastaamaan tänään Hondalle. Se oli mahtoonta. Sunnuntaina on kuitenkin edessä pitkä ja raskas kilpailu. Kaikki on sittenkin vielä mahdollista, sanoi Lorenzo.

– Radan pito on parantunut ja se alkaa olla jo lähellä normaalia, jatkoi Lorenzo.

Toisen lähtöripaikan paikat itselleen lunastivat Yamahan satellittitiimin Cal Crutchlow, Hondan LCR-tiimin Stefan Bradl ja Ducatin Andrea Dovizioso. Erot Marqueziin olivat 1,246, 1,424 ja 1,852.

Lorenzon tiimikaveri Valentino Rossi joutui tyytymään kahdeksanteen sijaan 2,359 sekuntia Marquezia hitaampana. Dovizioson ja Rossin väliin kiilasi Hondan Gresini-tiimin Alvaro Bautista.

Nopein CRT-kuljettaja Aleix Espargaro jäi Rossista Aprilia-pyörällään vain yhdeksän tuhannesosaa.

– Odotimme tietenkin parempaa, mutta emme kyenneet korjaamaan ongelmia varsinkaan ensimmäisen sektorin osalta. Menetän siellä aivan liian paljon aikaa. Täältä on nyt vain pyrittävä poimimaan tässä tilanteessa niin paljon pisteitä kuin mahdollista, sanoi Rossi.

Austin, USA.
MotoGP-luokan 2/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo (2) ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 2.03,021    
  2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,254
  3. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 1,079
  4. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 1,246
  5. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 1,424
  6. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 1,852
  7. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 1,921
  8. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 2,359
  9. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 2,368
10. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 2,547
11. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 3,719
12. Ben Spies USA, Ignite Pramac Racing Ducati + 4,023

Aika-ajo 1:
13. Andrea Iannone Italia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati 2.06,872    
14. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART 2.07,129    
15. Hector Barbera Espanja, Avintia Blusens FTR-Kawasaki 2.07,717    
16. Yonny Hernandez Kolumbia, Paul Bird Motorsport ART 2.07,738    
17. Michael Laverty Iso-Britannia, Paul Bird Motorsport PBM 2.08,259    
18. Colin Edwards USA, NGM Forward Racing FTR-Kawasaki 2.08,475    
19. Claudio Corti Italia, NGM Forward Racing FTR-Kawasaki 2.08,792    
20. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project Suter-BMW 2.08,825    
21. Hiroshi Aoyama Japani, Avintia Blusens FTR-Kawasaki 2.09,062    
22. Bryan Staring Australia, Go&Fun Honda Gresini FTR-Honda 2.10,098    
23. Lukas Pesek Tshekki, Came IodaRacing Project Suter-BMW 2.10.507    
24. Blake Young USA, Attack Performance Racing APR-Kawasaki 2.10,606    
25. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing ART 2.23,317

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2013/AME/MotoGP/Q2
 

Uusin numero