Marquez täydensi tyylipuhtaan triplan Indianapolisissa

Marquez on tehnyt kuninkuusluokan tulokkaana kovaa jälkeä koko sarjassa ja varsinkin Pohjois-Amerikan maaperällä. Marquez on takonut Amerikassa tyylipuhtaan triplan viemällä nimiinsä Indianapolisin lisäksi myös Austinissa ja Laguna Secassa ajetut osakilpailut.

Paalupaikalta ajettu Indyn voitto oli nuorukaisella jo kauden neljäs ja samalla kolmas perakkäinen. Yksi tripla syntyi myös sikäli, että Marquez oli voittanut Indianapolisissa kahdella edellisellä kaudella Moto2-luokan kilpailut.

Marquez teki ratkaisunsa, kun kilpailua oli jäljellä vajaat 11 kierrosta. Ensin kyydistä putosi pisteissä toisena oleva tallikaveri Dani Pedrosa ja pian sen jälkeen Yamahan Jorge Lorenzo. Pedrosa kuittasi kuitenkin vielä myöhemmin Lorenzon, joka on sarjassa kolmantena 35 pistettä Marquezista.

Marquez tervehti ruutulippua turvallisella 3,495 sekunnin erolla Pedrosaan. Kolmanneksi ajanut Lorenzo jäi voittajasta 5,704 sekunnista.

– Startti ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta sain nopeasti rytmistä kiinni ja pyrin säästämään kärsivällisesti renkaita. Päätin sitten iskeä, kun polttoainetta oli vähemmän. Onnistuin siinä, vaikka Jorge pysyikin hetken vielä kannoillani. Iskin sen jälkeen vielä uudelleen ja pystyin karistamaan hänet, myhäili Marquez.

– Minulla oli todella hyvä fiilis ajamiseen ja pyörä toimi hienosti. Ei muuta kuin pyritään nyt jatkamaan Euroopassa siitä, mihin täällä Amerikassa jäätiin, Marquez viittasi ensi viikonloppuna Tshekin Brnossa ajettavan kisan suuntaan.

Lorenzo myönsi, että Marquez oli pitelemätön.

– Hän ajoi aivan uskomattoman hyvin. En ole pettynyt siihen, että en voittanut, vaan siihen, miten tämä kisa osaltani päättyi. Jotain ihmeellistä tapahtui takarenkaan kanssa. Menetin pidon ja en pystynyt vastaamaan Danin vauhtiin.

Pedrosa oli enemmän kuin huojentunut saavuttamaansa toiseen sijaan. Olkapää ei ole vieläkään täysin kunnossa.

– En jaksanut painaa koko kisaa siten kuten yleensä ja lisäksi minulla oli oikeastaan alusta loppuun pidon kanssa suuria ongelmia.

Neljännestä sijasta käytiin tiukka kapina Yamahan satelliittitiimin Cal Crutchlowin, Lorenzon tallikaverin Valentino Rossin ja Hondan Gresini-tiimin Alvaro Bautistan välillä. Rossi hoiti jännitysnäytelmän nimiinsä 60 tuhannesosan turvin Crutchlowiin.

Seitsemänneksi ajoi Hondan LCR-tiimin Stefan Bradl ja kahdeksanneksi kuin varkain Crutchlowin tiimikaveri Bradley Smith. Smith käytti kylmäpäisesti hyväkseen Ducati-tallikaverien Nicky Haydenin ja Andrea Dovizioson tulisen ja läheltä piti-väännön radan viimeisessä kaarteessa.

Hayden leikkasi maalilinjan yhdeksäntenä ja Dovizioso kymmenentenä.

Indianapolis, USA.
MotoGP-luokan 10/18 MM-osakilpailu:

  1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 44.52,463
  2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 3,495
  3. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 5,704
  4. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 19,895
  5. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 19,955
  6. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 20,061
  7. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 24,842
  8. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 40,690
  9. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 40,701
10. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 40,823
11. Andrea Iannone Italia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 59,668
12. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 1.06,650
13. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing FTR Kawasaki + 1.09,462
14. Claudio Corti Italia, NGM Mobile Forward Racing FTR Kawasaki + 1.15,207
15. Hiroshi Aoyama Japani, Avintia Blusens FTR + 1.20,159

Pistetilanne:
  1. Marquez 188
  2. Pedrosa 167
  3. Lorenzo 153
  4. Rossi 130
  5. Crutchlow 127
  6. Bradl 93
  7. Dovizioso 87
  8. Bautista 81
  9. Hayden 72
10. Smith 59
11. Espargaro 56
12. Michele Pirro Italia, Ducati 36
13. Iannone 29
14. Hector Barbera Espanja, FTR 24
15. Edwards 20

Seuraava osakilpailu: 25.8. Brno, Tshekki.

 

Uusin numero