Marquez siirtää mestaruuspaineet surutta Pedrosan hennoille harteille

Hallitseva mestari Lorenzo on käynnistänyt mahtikirin ajamalla voittoon kahdessa edellisessä osakilpailussa Silverstonessa ja Misanossa, joissa Marquez leikkasi maalilinjan kakkosena.

Kahdeksatta kautta kuninkuusluokassa kilpaileva ja edelleen ilman mestaruutta oleva Pedrosa on pystynyt peittomaan tiimikaverinsa ja kohutulokas Marquezin viimeksi kesäkuussa.

”Dani on numero 1”

– Radalla tiimikaveri on ykkösvihollisesi, linjaa Marquez.

MotoGP-luokan ennätyksiä kiivaalla tahdilla romukoppaan murjonut ja sen myötä suurimmaksi mestarisuosikiksi singahtanut Marquez on kuitenkin päättänyt vetää hihastaan rookie-kortin pyrkien siirtämään huomioita toisaalle.

– Minulle on selvää, että Dani on numero 1 tiimissämme. Dani on se, jonka pitää mestaruus voittaa. Minähän olen vielä rookie-kuljettaja.

Marquez, 20, heittää vielä lisää löylyä kiukaalle sunnuntaina 28 vuotta täyttävän Pedrosan osalta.

– Aloitin tällä ajatuksella kauden ja niin sen myös aion päättää. Ei minulla ole aikomusta ottaa mitään muuta roolia, koska tämä ei ole vielä minun hetkeni. Katsotaan sitten, mitä ensi vuonna tapahtuu, mutta nyt roolini on olla rookie-kuljettaja ja pyrin ottamaan tästä tilanteesta kaiken mahdollisen irti ilman muita velvollisuuksia ja paineita. Minulla on enemmän vapauksia, pudottelee nyt myös psyykkaamisen jalon taidon tyylipuhtaasti taitava Marquez.

Lorenzo lataa limiitillä

Pedrosa puolustaa Aragonin GP:n voittoa, mutta Lorenzo jos kukaan on juuri nyt voimiensa tunnossa. Tosin Lorenzo ei ole urallaan, ei ainakaan vielä, onnistunut viimeistelemään voittoa vyölleen Aragonista.

– Yamaha on löytänyt aivan uuden tason ja odotan innolla Aragonia. Ajoimme siellä taannoin hyvät testit ja olimme myös nopeimpia. Niin, ja pyörämme on nyt niistä ajoista vieläkin parempi. Olen myös fyysisesti täydessä terässä, julistaa Lorenzo.

Marquez tietää tasan tarkkaan, että molemmat hänen vastustajansa lähtevät Aragonin GP-viikonvaihteeseen äärimmäisen nälkäisinä ja motivoituneina.

– Dani ja Jorge ovat erittäin vahvoja. He pistävät peliin koko ajan täydet 100 prosenttia. Minulla on kunnia saada taistella parasta Jorgea ja parasta Dania vastaan, Marquez viittaa haastajiensa aiempiin olkapäävammoihin.

Lorenzo teki edellisessä osakilpailussa San Marinossa tempun, joka veti ainakin hänen tiimikaverinsa Valentino Rossin hiljaiseksi. Lorenzo löysi Bridgestonen uuden renkaan äärirajat ja paineli heti avauskierrroksella yli sekunnin muita kovempaa.

– Jorge pelaa korttinsa oikein ja hän tietää, milloin panoksia on korotettava ja otettava lisää riskejä voittaakseen, muotoilee Marquez.

Marquez ja Lorenzo ovat molemmat voittaneet meneillään olevalla kaudella viisi osakilpailua. Pedrosan plakkarissa on kaksi voittoa ja Rossilla yksi.

 

Uusin numero