Marquez pyrki lyömään Lorenzolle luun kurkkuun jo aika-ajossa

Marquez oli aika-ajossa täysin omaa luokkaa lataamalla jo kauden yhdeksännen paalupaikkansa rajulla ajalla 1.30,237, jolla hän korjaili Ricardo Tormon rataenätystä seitsemällä kymmenyksellä.

Sarjaa 13 pisteellä johtava Marquez löi samalla luun kurkkuun mestaruutensa ainoalle uhkaajalle Jorge Lorenzolle.

Lorenzo kiersi Yamahallaan rataa limiitillä joutuen tunnustamaan Hondalla huimistelleen Marquezin silti peräti 0,340 sekuntia nopeammakseen.

– Itseluottamus on nyt hyvin korkealla. Tämä paalupaikka oli todella tärkeä, sillä en ole tunnetusti parhaimmillani starteissa. Sunnuntaina on edessä iso kisa, jossa taistelu tulee jatkumaan Jorgen ja Danin (Pedrosa) kanssa. Ehdottomasti tärkeintä on pitää keskittyminen koossa, korosti pelkkää hymyä ollut Marquez.

Lorenzo yhä luottavainen

Lorenzo painotti, että aika-ajo ja ero Marqueziin ei kerro koko totuutta.

– Olin aika-ajon alussa erittäin luottavainen pyörääni pehmeämmillä renkailla ajaessani. Toisella kierroksella kuitenkin pyörään tuli jotain ja tehot katosivat. Jouduin palaamaan varikolle vaihtamaan toiseen pyörään, johon minulla ei ollut enää samaa fiilistä.

– Vauhtini on kuitenkin hyvällä tasolla ja uskon, että olisin pystynyt ajamaan ykköspyörälläni paalupaikalle. Niin, eikä se ero Marciin ole lähtöruudukossa sittenkään kovinkaan suuri. Vain pari metriä, muistutti Lorenzo.

Kauden päätösosakilpailun eturivin täydentävä ja pronssia poimiva Marquezin tallikaveri Dani Pedrosa jäi pohjista 0,426 sekuntia.

Kilpailun kakkosrivi miehitetään Yamaha-kuljettajien voimin. Lorenzon tallikaveri Valentino Rossi ajoi neljänneksi, eli samalle sijalle, jolle hän päätyy MM-sarjassakin.

Rossin rinnalle lähtöruudukkoon rullaavat Yamahan satelliittitiimin Cal Crutchlow ja Bradley Smith. Yamahan hyvästelevän ja Ducatille siirtyvän Crutchlowin eroksi kärkeen kirjattiin 0,876 ja Smithin 0,964 sekuntia.

Valencia, Espanja.
MotoGP-luokan 18/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo 2 ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 1.30,237    
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 0,340
  3. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,426
  4. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 0,683
  5. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,876
  6. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,964
  7. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 1,357
  8. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 1,401
  9. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 1,481
10. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 1,633
11. Andrea Iannone Italia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 1,726
12. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project Ioda-Suter + 2,879
 

Samanlaisia ​​uutisia

Kullas vahvana SM-motocrossin kaatosateessa Orimattilassa

Vantaan Moottorikerhon Harri Kullas juhli kolmatta kertaa perättäin kaikkien erien voittoa, kun motocrossin SM-sarjassa ajettiin neljäs osakilpailu Orimattilassa sunnuntaina. MX2-luokassa puolestaan sarjakärki Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen väänsi niukan voiton Tampereen

Viimeisin numero