Kahdeksankertainen maailmanmestari Marc Marquez palasi pitkältä sairauslomalta ja ajoi ensimmäiset testit Repsol Hondan MotoGP-pyörällä Misanon radalla tiistaina.
Marc Marquez teki pitkään odotetun paluun Repsol Hondalla ajaessaan Misanon tiistain testeissä. Espanjalaisen suunnitelmana oli ajaa aamupäivän aikana 40 kierrosta ja lopettaa testipäivä siihen.
-Ei ole ikinä helppoa palata pitkän tauon jälkeen testeihin. Tuntui jopa vaikeammalta kuin kauden alla ajettavat Malesian testit. Askel askeleelta aloin saada vauhtia takaisin ja ennen kaikkea tunsin oloni mukavammaksi pyörän päällä. Minun pitää edelleen tehdä töitä jotta jaksan ajaa kisamatkan kerrallaan. Jo toisella stintillä ajoin melko hyviä kierrosaikoja ja aloimme kokeilla uusia asioita pyörään tulevaisuutta varten. Tämä oli tärkeä testi minulle mutta myös Hondalle.
Marquezin mukaan Hondalla tiedostetaan tilanteen vaikeus ja tehdään töitä todella kovasti.
-Jotta oltaisiin kilpailukykyisiä muita merkkejä vastaan ensi kaudella, on meidän saatava pyörä täydelliseksi.
Marquez korosti, että olosuhteet testeissä olivat hyvin erilaiset kuin kilpailuviikonloppuna. Nyt radassa oli runsaasti kumia ja siten hyvä pito, joten on oltava tarkkana ettei tehdä vääriä johtopäätöksiä pyörän säätöjen ja kehityksen suhteen. Myös se vaikeuttaa vertailua muiden kuljettajien kierrosaikoihin, että muut ajoivat samalla radalla koko viikonlopun ja Marquez tuli testeihin kylmiltään.