Marquez ei murehtinut putken katkeamista: ”Paino putosi harteiltani”

Marquez tunnetaan todellisena ennätystehtailijana, mutta tällä kaudella hänen huima voittoputkensa on saanut sellaiset mittasuhteet, jolloin itse kilvanajo on jäänyt tavallaan toissijaiseen asemaan.

Marquez on saanut vastata kyllästymiseen asti kysymykseen siitä, voittaako hän kauden kaikki 18 osakilpailua.

Marquez on toppuutellut sitä kieli keskellä suuta ja nyt asialle lyötiin lopullinen piste.

– Ajan tietenkin aina vain voitosta, mutta tämä pudotti nyt tavallaan painolastin harteiltani. Nyt ei minulta ainakaan kysellä enää tuota samaa kysymystä. Vain se ratkaisee, kuka voittaa mestaruuden. Ei se, kuka voittaa eniten kisoja, latasi Marquez.

Maestro saavutti paalupaikan Brnossa, mutta oikeastaan missään vaiheessa ei nähty sittenkään sitä tuttua marquesmaista dominointia.

– Tämä oli yksi niistä sunnuntaipäivistä, jolloin en tuntenut oloani mukavaksi ja jolloin en löytänyt parhaita mahdollisia säätöjä pyörään. Se ei ollut minun eikä tiimini virhe. Se johtui yksinkertaisesti siitä, että en saanut samaa fiilistä päälle kuin yleensä kisapäivinä, kuittasi 21-vuotias Marquez.

Marquez oli noukkinut Tshekin GP:hen tultaessa kerta toisensa jälkeen jokaisesta kisasta täydet 25 pistettä. Brnossa plakkariin kilahti 13 pinnaa.

– Ne olivat tärkeitä pisteitä sarjaa ajatellen. Minulla on hallussani yhä iso johto, muistutti Marquez.

Marquezin MM-johto kirjataan Brnon jälkeen pistein 77.

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero