Marquez, Crutchlow ja Rins todettu kilpailukuntoisiksi

Marc Marquez todettiin kilpailukuntoiseksi vain kaksi päivää olkaluun leikkauksen jälkeen. Kuva: motogp.com.

Viime viikonlopun MotoGP-kilpailuviikonlopun aikana loukkaantuneet Marc Marquez, Cal Crutchlow ja Alex Rins on todettu lääkärintarkastuksissa kilpailukuntoisiksi.

Viime viikonlopun Espanjan GP:ssä sairastuvalle joutui poikkeuksellisen monta kuljettajaa. Ensimmäisenä itsensä teloi Alex Rins toisen aika-ajon loppuvaiheilla murtaen olkapäänsä. Seuraavaksi kaatui Cal Crutchlow sunnuntaiaamun warm upissa. Miestä ei päästetty viivalle aivotärähdyksen vuoksi, mutta myöhemmin hänen ranteestaan löytyi myös pieni murtuma. Kilpailussa puolestaan kaatui siihen asti upeasti ajanut Marc Marquez, jonka olkaluu murtui rajussa onnettomuudessa.

Crutchlow ja Marquez leikattiin tiistaina, mutta Rinsille määrättiin hoidoksi lepoa ja fysioterapiaa. Koko kolmikko on todettu torstaina lääkärintarkastuksessa kilpailukuntoiseksi. Sitä, nähdäänkö miehet sunnuntaina lähtöruudukossa, ei voi vielä sanoa varmasti.

– Olemme kaikki läpäisseet lääkärintarkastuksen, mutta sitä, pystyykö todella ajamaan, ei tiedä kuin vasta pyörän päällä, totesi Crutchlow.

Marquez lepää vielä perjantaina, mutta Crutchlow ja Rins nähdään radalla jo vapaissa harjoituksissa.

– Alun perin tavoitteemme oli jättää tämä kilpailu väliin ja yrittää paluuta Brnossa. Leikkaus kuitenkin meni erittäin hyvin ja toipuminen oli nopeaa. Kun Marc nyt todettiin kilpailukuntoiseksi ja hän kertoi haluavansa ajaa, sovimme, että hän katsoo lauantaina, miltä ajaminen tuntuu ja päättää kilpailemisesta sen jälkeen. Jos rata olisi uusi, tilanne olisi eri. Mutta koska ajamme samalla radalla, perjantain voi jättää hyvin väliin. Säädöt ovat valmiit ja Marc tietää tarkalleen, kuinka täällä pitää ajaa, kertoi Repsol Hondan tallipäällikkö Alberto Puig.

Andalucian GP ajetaan tulevana viikonloppuna Jerezin radalla. Vapaat harjoitukset käynnistyvät perjantaina kello 10.00.