Marc Marquez palasi radalle reilun neljän kuukauden tauon jälkeen

Suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä 125-kuutioisten maailmanmestariksi vuonna 2010 kiitänyt ja viime kaudella Moto2-luokassa MM-hopeaa kuitannut Marquez, 19, loukkasi silmänsä lokakuun lopulla Malesian osakilpailun harjoituksissa.

Moto2-mestaruuden syrjässä vahvasti ennen kohtalokasta kaatumista kiinni ollut Marquez ei ollut ajanut sen jälkeen metriäkään Suter-pyörällään.
 
”Naamioitunut” Marquez
paljastui Alcarrasin radalla

Marquezin paluu yritettiin pitää visusti salassa tiistaina hänen kotiaan lähellä sijaitsevalla Alcarrasin radalla. Marquez oli liikkeellä mustanpuhuvalla pyörällä ja valkoinen kypärä päässään.

Alcarrasissa oli kuitenkin testaamassa samaan aikaan tarkkasilmäisiä BSB-kuljettajia, joista James Westmoreland ei aikaillut päivittää uutista Twitter-sivuaan. Peter Hickmanin mekaanikko Darren Jones pisti vielä vähän paremmaksi julkaisemalla Twitterissä kuvan ”naamioituneesta” Marquezista.

Huhumylly alkoi käydä samantien siksi kuumana, että Marquezin pääsponsori Repsolin oli reagoitava asiaan.

Yksityistestit torstaina ja
perjantaina Albacetessa

– Hei! Meillä on tänään hyviä uutisia: Marc Marquez ajoi hyvää vauhtia Alcarrasin radalla, josta hän siirtyy harjoittelemaan Albaceteen. Hän kiersi rataa ensin supermotolla, jonka jälkeen hän ajoi kahdeksan kierrosta Moto2-pyörällä, Repsol viestitti Twitterissä.

Myöhemmin illalla Repsol vahvisti vielä virallisella tiedotteella, että Marquez ajaa yksityistestit Albacetessa torstaina ja perjantaina.

Marquezin oikeaa silmää operoitiin vielä tammikuun puolivälin tuntumassa. Hän ei ole kärsinyt enää tuplanäöstä, mutta näkökenttä ei ole ollut vielä täydellinen ylöspäin katsottaessa. Lääkärit näyttivät tällä viikolla Marquezin paluulle lopullisesti vihreää valoa.

Motocrosspyörällä helmikuusta lähtien harjoitellut Marquez on ollut siis sivussa Moto2-luokan talvikauden molemmilta virallisilta, Valenciassa ja Jerezissä ajetuilta testijaksoilta. Kolmas ja samalla viimeinen yhteistesti odottaa vuoroaan 19.-21. maaliskuuta Jerezissä.

MM-sarja käynnistyy 8. huhtikuuta Losailin radalla Qatarissa. Marquez kertoi vielä kaksi viikkoa sitten, että hän ei voi pitää MM-avausta osaltaan 100-prosenttisen varmana.

Uusin numero