Marc Marquez missaa Moto2-luokan testit silmävamman vuoksi


Tuplanäöstä viime lokakuun loppupuolelta ja Malesian osakilpailusta lähtien kärsineen Marquezin oikeaa silmää operoitiin vajaat kaksi viikkoa sitten Barcelonassa. Toipuminen on sujunut suunnitelmien mukaan, mutta Valencian testit tulevat hänelle tässä mielessä vastaan auttamattoman aikaisin.

MotoGP-sarjan seuraavaksi supertähdeksi mainostettu Marquez voitti 125-kuutioisten luokan maailmanmestaruuden vuonna 2010 suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä kilpaillessaan.

Hän ajoi Moto2-luokan debyyttikaudellaan MM-hopeaa. Mestaruustaistelu ratkesi saksalaisen Stefan Bradlin eduksi sen jälkeen, kun Marquez oli kaatunut kohtalokkaasti Sepangin radalla Malesiassa.

Marquezin epäonneksi ratavirkailijat eivät nostaneet lippuja ylös radan liukkaan kohdan merkiksi. Järjestäjiä rangaistiin huolimattomuudesta, mutta se jäi varsin laihaksi lohduksi Marquezille.

Valencian jälkeen ajettavat seuraavat talliyhdistys IRTA:n testit odottavat vuoroaan 16.-18. helmikuuta Jerezissä.

Kauden 2012 virallinen talvitestiohjelma, Moto3- ja Moto2-luokat:
8.-10.2. Valencia, Espanja
16.-18.2. Jerez, Espanja
19.-21.3. Jerez, Espanja

Uusin numero