Marc Marquez kolmannessa leikkauksessa

Marq Marquezin toipumisaika on jo venynyt päivistä kuukausiin. Nähtäväksi jää, ehtiikö mies parantua ennen kauden alkua. Kuva: motogp.com.

Marc Marquez joutui puukon alle jo kolmannen kerran olkaluun toivottua heikomman paranemisen vuoksi.

Jerezissä olkaluunsa murtanut Marc Marquez on leikattu kolmannen kerran 3. joulukuuta Madridissa. Marquezin olkaluu ei ollut parantunut toivotulla tavalla, minkä lisäksi kahdessa aiemmassa leikkauksessa luuhun kiinnitettyjen tukilevyjen edellyttämien reikien epäiltiin heikentäneen sen rakennetta.

Kahdeksan tuntia kestäneessä leikkauksessa Marquezille tehtiin luunsiirto lonkasta ja olkaluuhun asennettiin jälleen uusi levy. Operaation kerrotaan sujuneen ilman ongelmia.

Marquezin paluu pyörän päälle vain muutamia päiviä ensimmäisen leikkauksen jälkeen aiheutti olkaluuhun lisävaurioita ja venytti toipumisajan kuukausien mittaiseksi. Miestä ei nähty kaudella 2020 lähtöruudukossa avauskilpailun jälkeen.

Aikaa toipumiselle ei ennen ensi kauden 2021 alkua ole suunnattomasti. MotoGP-talvitestit järjestetään Sepangissa 19.-21. helmikuuta ja Qatarissa 10.-12. maaliskuuta. Kilpailukausi alkaa 26.-28. maaliskuuta Qatarissa.