Ratamoottoripyöräilyn kahdeksankertainen maailmanmestari Marc Marquez joutuu jälleen jättämään MM-osakilpailun väliin loukkaantumisen takia.
Viime vuonna Marquez joutui jättämään kaksi viimeistä MotoGP-luokan MM-osakilpailua väliin motocross-pyörällä tapahtuneen kaatumisen jälkeen. Päähän kohdistuneiden iskujen seurauksena hän kärsi diplopiasta eli ”kaksoiskuvista”. Samanlaisesta vammasta Marquez on kärsinyt jo aiemminkin, vuonna 2011.
Tämän kauden toisena MotoGP-osakilpailuviikonloppuna Pertamina Mandalikan radalla Indonesiassa Marquez kaatui jälleen kilpailun Warm Upissa ja seurauksena on tälläkin kertaa diplopia. Indonesiasta palattuaan Marquez on vieraillut jo kahdesti silmälääkärinsä, tohtori Sanchez Dalmaun luona Barcelonassa. Maanantain tarkastuskäynnin jälkeen Dalmau vahvisti, että HRC-kuljettajan diplopia on paranemaan päin. Hoitoa jatketaan säännöllisillä tarkastuksilla, mutta tämän hetken tilanteen valossa on selvää, että ensi viikonlopun Argentiinan GP jää Marquezilta väliin.