Marc Marquez ei mieti vielä lainkaan maailmanmestaruutta

Repsol Hondan tähtikuljettaja on voittanut kahdeksasta kilpailusta viisi. Nyt hän ajaa Brnossa uransa sadannen GP-kilpailun; 99 ensimmäisen kilpailunsa aikana hän on napannut 40 voittoa, 70 palkintopallipaikkaa, 48 paalupaikkaa sekä neljä maailmanmestaruutta.

Vuosi sitten Brnossa oli sadekeli ja Marquez otti voiton huimalla 12 sekunnin erolla tallikaveriinsa Dani Pedrosaan. Nyt Hondalle on pieni etu siitä, että he ovat ajaneet aiemmin tässä kuussa päivän yksityistestit juuri Brnossa.

”Meillä oli oikein hyvät testit täällä Brnon radalla, lisäksi me tulemme tänne saavutettuamme kaksi peräkkäistä voittoa hyvin erilaisilla radoilla. Lisäksi toinen voitto tuli taktisessa kilpailussa, toinen ajamalla urku auki alusta asti. Tästä syystä itseluottamuksemme on nyt todella korkealla”, Marquez kertoo.

Takana on myös pieni kesäloma.

”Oli todella mukava päästä lepäämään ja lataamaan akkuja pariksi päiväksi. Olen valmistautunut hyvin kauden jälkipuoliskoon, jäljellä on vielä 10 kilpailua, joten tästä ei tule helppoa. Kilpailijamme ajavat erittäin kovaa kaikenlaisilla radoilla, joten meidän on ymmärrettävä joka radan erityispiirteet sekä suunniteltava paras mahdollinen taktiikka joka kilpailuun”, Marquez sanoo.

Vaikka MM-johto on roteva, ei Marquez mieti vielä lainkaan mestaruutta.

”En mieti Brnossa lainkaan sitä, että minulla on MM-johto. Lähden kilpailuun kuin olisimme kaikki tasapisteissä. Tavoite on taas tietenkin voittaa, mutta jos se ei ole mahdollista, tavoite on saada kilpailusta paras mahdollinen tulos.”
 

Uusin numero