
Motocrossin SM-sarja jatkui kauden neljännellä osakilpailulla Torniossa. KTM Silve racing -tiimin Saku Mansikkamäki putsasi pöydän MX2-luokassa voittaen molemmat kilpailuerät. MX1-luokassa Jere Haavisto oli myös molemmissa erissä ensimmäisenä ruutulipulla, mutta sai 10 sijan rangaistuksen hypättyään heiluvan keltaisen lipun alueella.
Vantaalaisen Mansikkamäen päivä oli täydellinen. Hän ajoi aika-ajossa pohjat sekä otti molemmissa lähdöissä holeshotit ja ajoi kahteen erävoittoon. Syystäkin mies oli tyytyväinen.
– Hyvä päivä. Yhdistetyssä aika-ajossa kakkonen, mutta MX2-luokan pohjat ja hyvää ajoa koko päivä, niin olen tyytyväinen, Mansikkamäki kertoi.
MX1-luokassa Jere Haaviston päivä ei alkanut toivotulla tavalla ja hän ajoi aamun aika-ajossa vaan yhden nopean kierroksen satutettuaan vähän peukaloaan. Tuo aika riitti kuitenkin aika-ajon pohja-aikaan. Ylöjärveläinen nappasi eristä kaksi erävoittoa, mutta ensimmäisen erän jälkeen hänelle langetettiin 10 sijan rangaistus hypättyään heiluvalla keltaisella.

– Lippupiste oli useamman metrin päässä radasta ja huomasin heiluvan lipun vasta, kun olin lähdössä hyppyristä ilmaan. Onneksi en laskeutunut kaatuneen kuljettajan päälle. Virhe on kuitenkin ehdottomasti minun. Ensimmäisessä erässä ajo oli muuten vähän huonoa omalta osalta, mutta muutettiin pyörään hieman toiseen erään ja sitä kautta ajaminen oli paljon parempaa siinä, Haavisto kertoi päivän jälkeen.
MX2-luokan SM-sarjassa Mansikkamäki on neljäntenä 31 pisteen päässä sarjajohdosta. MX1-luokassa Jere Haavisto on toisena 18 pisteen päässä sarjan kärkipaikasta. Seuraavaksi Silve racing kuljettajat kilpailevat EMX Open- ja EMX250-luokan kilpailuissa Belgian Lommelissa kahden viikon kuluttua.
Viikonlopun täydelliset tulokset löytyvät täältä.
Teksti: Silve Racing, kuvat: Xracing / Jani Hovi