Mansaaren TT: Kostamolle moottorin täystuho

-Liian hyvinhän se meinasikin mennä jo, tuumasi Erno Kostamo kärsittyään tekniikkamurheista molemmilla pyörillään keskiviikon harjoituksissa.

Mansaaren TT:n harjoitukset 60-kilometrisellä katuradalla alkoivat maanantaina. Kahdella eri pyörällä TT:ssä kilpaileva Suomen Erno Kostamo löytyi ensimmäisen päivän tulosluettelosta Superstock-luokassa, ja tiistaina Kostamon nimi puolestaan nähtiin Superbike-luokan tulosluettelossa. Molempina päivinä suomalaisen keskinopeus oli noin 115 mailia eli 185 kilometriä tunnissa, mikä on enemmän kuin esimerkiksi MotoGP-luokan kärjen keskinopeus millään MM-sarjan moottoriradalla.

Keskiviikon harjoituksia katsottiin sinivalkoisten lasien läpi jälleen jännittyneinä ja odotettiin Kostamon aikoja. Niitä ei kuitenkaan saatu, sillä suomalainen ei saanut ehjää kierrosta vaikka kävin päivän mittaan kokeilemassa molemmillakin pyörillä. Illalla saatiin selitys tähän itse kuljettajalta.

-Ensimmäisessä treenissä täystuho moottoriin, mitään ei jäänyt jäljelle. Ihmeen kaupalla pääsin radan varresta puskia ja peltoja myöten takaisin varikolle. Toisessa treenissä hävisi toisesta pyörästä sähköt vuoristo-osuudelle.

Kaikesta huolimatta Kostamon huumori tuntui illalla olevan tallella.

-Hyvä oli radan varressa lampaita katsella ratahenkilökunnan kiikareilla tonnin setelin ilme kasvoilla.

Lue myös:

Uusin numero